Sivut

torstai 14. kesäkuuta 2018

Haapsalun huivit

Olin viime kesänä Haapsalussa, Virossa, mieheni ja poikani kanssa. Siellä oli Haapsalun pitskeskus, jossa tutustuin tällaisiin Haapsalun huiveihin. Ostin sieltä yhden kirjan aiheesta ja ohuen ohutta villalankaa, jotta itsekin pääsisin kokeilemaan ohuen huivin neulomista. Siellä eräs ystävällinen nainen näytti nypyn neulomisen, koska kyselin siihen opastusta. Pitihän huivin neulomista kokeilla erittäin ohuella langalla. Alku oli tuskallisen vaikeaa, mutta sitten se lähti sujumaan niin, että neuloin samantien kaksi huivia. Lankaa vielä jäi yhteen huiviin. Lanka oli erittäin riittoisaa, koska on niin ohutta.

Ohjeet näihin huiveihin otin kuitenkin kirjasta (en siis siitä pitskeskuksesta ostamastani kirjasta) Pitsihuivit neuloen, kauneimmat virolaiset pitsimallit (2014, Nancy Bush), koska tässä kirjassa oli selkeämmät ohjeet ja vielä suomeksi.

Kuningatar Silvia:
Pyöröpuikko nro 3. Huivi painaa valmiina 59 g.





























Kesäinen kolmiohuivi:
Pyöröpuikko nro 3,5. Huivi painaa vain 29 g.


























Olen pahoillani, että huivit on kuvattu sohvalla eikä päälläni. Kun on yksin kotona, ei saa itseltään otettua kunnon kuvaa.

Kyllä näillä kelpaa mennä vaikka kesäisiin juhliin. Ilmakin on kuin morsian!

3 kommenttia:

  1. Hienoja huivitöitä... Ehkä minäkin opin

    VastaaPoista
  2. Kesäinen kolmiohuivi houkuttelee. Onkohan se hankala neulottava? Tilasin kirjan Antivariaatista, kun olin jättänyt sinne haun.
    Tuula

    VastaaPoista
  3. Ei ole vaikeaa, jos osaa neuloa pitsineuleita ja seurata neulekaavioita. Kiva, jos muutkin innostuu. Nämä huivit ovat mulle välitöitä, jos ei "luovuus kuki". :)

    VastaaPoista