Kolmivuotiaalle neulemekko
Neuloin jämälangoista työkaverin pikkutytölle mekon. Malli löytyi Teetee-lehdestä 3/2014 nimeltä Varpu. (Tilaa ilmainen verkkolehti täältä.) Hieman jouduin mallia muokkaamaan, kun langat olivat paksumpia kuin ohjeessa. Lankoina oli Novitan Puro batik ja Spektri plus.
Toivottavasti mekko on sopiva, kun neuloin sen ihan arviolta, enkä päässyt sovittamaan. Mekkoa voi pitää myös pitkänä liivinä. Vähän tuo pääntien suuruus mietityttää, mutta ilman sovitusta on tosi vaikea arvioida miten istuu.
Sivut
perjantai 26. joulukuuta 2014
torstai 25. joulukuuta 2014
Luovuus hukassa
Kun oli kiirettä, stressiä ja pitkiä työpäiviä marraskuussa, huomasin, ettei silloin luovuus kuki! Ideoita ei silloin tule niin kuin yleensä, mutta jotain on aina tehtävä käsillään, vaikka uusia ideoita ei tulisikaan. Minulla on tapana istua iltaisin katselemaan Master Chef Australiaa telkkarista ja silloin pitää olla käsillä joku kudin tai virkkaus. Kaikesta "ei niin uusista ideoista" en ole ottanut kuvia, mutta tässä joitain välitöitä.
Yhden pikkutytön liivinkin neuloin jämälangoista, mutta unohdin kuvata ennen kuin annoin tälle pienelle tytölle.
Kiitos kaikille tutuille ja tuntemattomilla, kun kävit täällä blogissani ja kiitos kommenteistasi! Hyvää uutta vuotta 2015!
Tässä pipossa oli tuollainen hauska lanka, jossa on "kukkia" valmiina. |
Sukkia neuloin enemmänkin, mutta ei tullut otettua kuvia. |
Tämä on pakko julkaista: Sain tämän lahjaksi oppilaaltani jouluna. Hän on sitten huomannut, mistä tykkään: langoista ja kissoista. |
lauantai 20. joulukuuta 2014
Lahja purkissa
perjantai 19. joulukuuta 2014
Pätkis-tiikerikakku
keskiviikko 17. joulukuuta 2014
Pieni tuunaus jakulle
Ostin kirpputorilta aivan käyttämättömän jakkupuvun kympillä. Se on Ril'sin eli Ritva liisa Pohjalaisen suunnittelema. Jakku ja hame ovat aivan täydellisen sopivat, mutta jokin mätti.
Jakkuun vaihdoin rumat muovinapit kankaalla päällystettyihin nappeihin ja kauluskäänteisiin ompelin etupistoilla räätälimäiset koristetikkaukset. Hameen tuunaan tai kokonaan muokkaan joskus myöhemmin, kun keksin uuden mallin, sillä hame oli mielestäni aika tylsä. Jakkuja käytän enemmän kuin hametta, joten se voikin odottaa.
Tämä on hyvä joulujuhlaan mustan hameen kanssa. Pitäisikö vielä ommella uusi värikäs pusero?

Kauluksen etupistotikkaukset. |
Tämä on hyvä joulujuhlaan mustan hameen kanssa. Pitäisikö vielä ommella uusi värikäs pusero?
maanantai 15. joulukuuta 2014
Tuunatut enkelipuvut
Työpaikallani enkeleitä - joka päivä
Työpaikallani alakoulussa on ollut käytössä enkelipukuina lakanakankaasta tehdyt yksinkertaiset puvut. Viikonloppuna tein pääenkelille puvun päälle irrallisen hameosan vanhasta verhosta. Sovitimme sitä tänään ja huomasin, että puvut tarvitsevat vielä samasta kankaasta tehdyt hihat. Joten iltapuhteella laitoin kolmelle enkelille myös ne pukuihin.
Nyt passaa olla enkeleinä!
"Älkää peljätkö, sillä minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle..."

Sovitustilanne, joten kaikki yksityiskohdat eivät ole kohdillaan, mutta enkeli on kaunis. |
Tässä näkyy alkuperäinen ja tuleva uusi hiha. |
Nyt passaa olla enkeleinä!
"Älkää peljätkö, sillä minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle..."
perjantai 12. joulukuuta 2014
Tiffanymaalaus laminoinnilla
Maalaamista liiduilla lasten kanssa ja laminointikoneen hurinaa
- ikkunakoriste jouluksi
Tämä ohje oli Facebookin "Alakoulun aarreaitta"-ryhmässä syksyllä.
Hieman jouduin kokeilemaan ennen tekoa, mikä öljypastelliliitu sulaa oikeinlaisesti laminaattikalvon välissä, mutta se kannatti.
Kaksi eri joulukuvaa piirsin malliksi, josta lapset saivat valita. Olisi ollut mahdollisuus piirtää myös itse, mutta jokainen halusi opettajan piirtämät joko joulupallot tai kuusen.
Piirroskuva alla, avaa laminointimuovi ja piirrä permanenttitussilla ääriviivat muovin sisäpuolelle (eli karhealle puolelle).
Väritä sopivilla öljypastelleilla laminointimuovin sisäpuolelle (eli karhealle).
Varo värittämästä liian paksusti, sillä laminointikone sulattaa hyvin herkästi värin ja sotkee koneen telat!
Laminoi.
Hyvää joulua!
- ikkunakoriste jouluksi
Öljypastellien kokeilua. |

keskiviikko 10. joulukuuta 2014
Virkaten joulukuusi
Kaheli varmaan olen, ajattelette, kun katsotte tätä virkattua joulukuusta. Niin olen!
Oli pakko kokeilla virkata koristeeksi joulukuusi, kun sain idean päähäni. Kuusessa on käytetty vain kotoa löytämiäni jämälankoja. Kuusi rakentui krokotiilivirkkauksella ja eri paksuisilla langoilla ja koukuilla. Korkeus 22 cm. Pysyy pystyssä ilman mitään lisätukea.
Taidamme jättää tänä vuonna ison kuusen ulos ja pitää vain tätä olohuoneessa. Mitähän lapset pitäisivät ajatuksesta? Heh-hee!

maanantai 8. joulukuuta 2014
Porsaita äidin oomme kaikki
...oomme kaikki,...sinää ja minää!
Oli pakko heti askarrella pikku possu malliksi lapsille, kun eilen luin Emmankortteja-blogia ja näin tämän possun. Tästä pääset alkuperäiseen malliin. Kiitos Emma!
Olen töihin haalinut pieniä pilttipurkkeja, jotta olisimme tehneet kauniit tuikkupurkit, mutta sitten luin, että ne voivat räjähtää. Tämä idea tuli kuin tilauksesta. Laitamme niihin sitten pähkinöitä, karkkia tai pieniä aarteita, nämä ovat kauniita ihan näinkin tyhjänä - koristeena.

lauantai 6. joulukuuta 2014
Joulupuu on rakennettu
..., joulu on jo ovella!
Kokeilin pienen joulukuusen askartelua EriKeeperistä ja paperinarusta ja aika hyvin onnistui. Kuusen yläpää olisi saanut olla terävämpi. Tähtikin on tehty EriKeeperillä. Helmet ja tähti on vain liimattu EriKeeperillä valmiiseen kuuseen. Ohjeen näin jossain sivustolla, mutta en muista missä. Anteeksi keksijälle, kun en voi laittaa tähän nimeä!
Näin tein tähden EriKeeperistä:
(Tekniikka sama kuin tarkan pikeerikuvion maalaaminen pipareihin.)
Tein kaksi tällaista tähteä, irrotin ne kalvolta kuivuttuaan ja liimasin yhteen, jotta sain tukevamman.

EriKeeperiä ja vettä saman verran seoksessa. |
Näin tein tähden EriKeeperistä:
(Tekniikka sama kuin tarkan pikeerikuvion maalaaminen pipareihin.)
Tein kaksi tällaista tähteä, irrotin ne kalvolta kuivuttuaan ja liimasin yhteen, jotta sain tukevamman.
Tunnisteet:
askartelu,
EriKeeper,
joulu,
paperinaru,
sisustus
keskiviikko 19. marraskuuta 2014
Helppo banaanikakku
Oli taas jäänyt hedelmävatiin kaksi banaania, jotka olivat jo tummia ja ylikypsiä. En mielelläni heitä mitään bioroskikseen, joten etsin netistä helppoa ja vähärasvaista banaanikakun ohjetta. Se löytyi täältä.
Tässä tulos ja päälle voisi vielä lisätä tuorejuusto-tomusokeri-rasva-kuorrutetta, jos kotona olisi tuorejuustoa. Kakku oli hieman kuiva, joten mielestäni se vaatisi jonkun kostean kuorrutteen, mutta hyvää se silti oli. Maut olivat kohdallaan!

tiistai 18. marraskuuta 2014
Nelson-laukku
Oli aika tehdä itselle käsilaukku ja se syntyi myös Afrikan hengessä ja kankaista.
Katso myös Mandela-laukku, jonka valmistin jo viikko sitten.
Ympyräapplikaatioiden valmistaminen sujui hyvin liimaharson ja pahviympyröiden avulla, sillä halusin saumanvarat nurjalle. |
Katso myös Mandela-laukku, jonka valmistin jo viikko sitten.
Tunnisteet:
applikointi,
kassi,
konekirjonta,
Ompelu,
tilkkutyö
torstai 13. marraskuuta 2014
Mandela-laukku
Sain ihania puuvillakankaita Etelä-Afrikasta jokin viikko sitten. Niistä kuvia täällä. Monia ideoita on niistä tullut mieleen, mutta ihan ensimmäiseksi tein professorisiskolleni laukun. Laukun henki sopii mielestäni juuri sopivasti hänelle. Ompelin laukkuun monia tuliaiskankaita, jotta tyyli olisi hieman afrikkalainen. En tiedä onnistuinko, mutta värikäs se ainakin on!
Applikaatioon otin mallia hieman työkaverini Sirpan Etelä-Afrikasta tuodusta pädilaukusta. Käy tutustumassa Sirpan afrikkalaisiin tuliaiskäsitöihin hänen blogissaan "Sirpan väkerryksiä".
Työläs oli valmistaa ja ompelukonekin joutui koville, mutta sain valmiiksi. Aikaa tähän meni paljon siksi, koska odotin niin kauan verkkokaupasta tilattua välitukikangasta, mutta se kannatti, sillä se sai aikaa hyvän muodon koko kassille.
Ja seuraavaan projektiin uppoutuu hän........
Joitain yksityiskohtia. |
Applikaatioon otin mallia hieman työkaverini Sirpan Etelä-Afrikasta tuodusta pädilaukusta. Käy tutustumassa Sirpan afrikkalaisiin tuliaiskäsitöihin hänen blogissaan "Sirpan väkerryksiä".
Työläs oli valmistaa ja ompelukonekin joutui koville, mutta sain valmiiksi. Aikaa tähän meni paljon siksi, koska odotin niin kauan verkkokaupasta tilattua välitukikangasta, mutta se kannatti, sillä se sai aikaa hyvän muodon koko kassille.
Ja seuraavaan projektiin uppoutuu hän........
Tunnisteet:
applikointi,
kassi,
konekirjonta,
Ompelu,
tilkkutyö
sunnuntai 9. marraskuuta 2014
Pesupussi ja pyyhkeiden nimikointi
Isälle piti keksiä jotain isänpäiväksi ja sitten hoksasin, teen hänelle pesupussin. Lisäksi koristelin kaupasta ostetut pyyhkeet applikoiduilla nimikirjaimilla. Muovipussien sulatus neuvottu "Muovipussien kierrätystä" -sivulla.
Pussukkaan pitäisi mahtua normaalikokoinen shampoopullo ja saippuat. Muovipusseja oli kotimaasta ja keltainen oli Etelä-Afrikasta.
Hyvää isänpäivää omalle Jussi-isälleni Rautjärvelle!
Pesupussin toisen puolen ompelin paloista. |
Hyvää isänpäivää omalle Jussi-isälleni Rautjärvelle!
Tunnisteet:
applikointi,
kierrätys,
muovipussit,
Ompelu,
tuunaus
lauantai 8. marraskuuta 2014
Sitä sun tätä
T-paidan surautin viime viikonloppuna.
Lasten kanssa askartelimme isänpäiväkortteja. Mallini on liilalla pohjalla. Jokainen teki omanlaisensa. Malli oli vain ideana. Tässä, ikävä kyllä, vain osa korteista.
Ei pöllömpi isä!
Mustesuihkuprintterillä kankaaseen tekstiä. Ohje löytyy sivultani "Kangasmerkki mustesuihkuprintterillä". Käytin toiseen kertaan saman freezer-paperin kuin käytin tuossa ensimmäisessä merkissä ohjesivullani ja toimi vielä ihan hyvin.
Taidan tästä kangaspalasta tehdä merkin mieheni t-paitaan, mutta siitä myöhemmin ehkä lisää.
torstai 6. marraskuuta 2014
Bambuneuletakki
Halvalla neuletakki
Sain paikallisesta Latvala Säästötalosta vähän aikaa sitten Novitan Viola-lankaa 50 snt kerä. Myivät sitä erää halvalla. Ostin 14 kerää eli 700 grammaa. Neuloin niistä tällaisen neuletakin arkikäyttöön. Lankaa ei jäänyt kuin ehkä 20 grammaa. Tarkkaan tuli käytettyä, onneksi riitti. Halpa neule, mutta painava.
Viola-langassa on 85 % bambua ja 15 % akryyliä. Saa nähdä kuinka lanka kestää käyttöä.

maanantai 27. lokakuuta 2014
Onni on...
...aivan fantastiset työkaverit
Neljä työkaveriani kävi kaksi viikkoa opetustöissä Etelä-Afrikassa Makana-yhteistyön merkeissä. Kaksi heistä oli minulle hieman velkaa, joten tokaisin heille, kun he lähtivät, että tuovat velanmaksuksi Afrikasta tuliaisiksi jotain afrikkalaista kangasta. Ja tänään he tulivat töihin ja toivat - ihanat immeiset - minulle kankaita - ja monta erilaista! Tässä kun on ollut vähän murhetta kotona lapseni sairastelun takia, nämä tuliaiset piristivät ihan julmetusti mieltä!
En tiedä, raaskinko näitä koskaan leikata tai keksinkö niin kivaa mallia, että raaskin käyttää, mutta pitääpä laittaa hautumaan. Ensiksi kuitenkin pesen näistä tärkit ja hajut pois ja sitten... katsotaan...
Yksi idea jo vähän tuosta alimmaisesta kankaasta tuli mieleen...
KIITOS, Antti ja Sirpa, ettepä taida tietää kuinka nämä virkistivät väsynyttä Mellua!

lauantai 25. lokakuuta 2014
Isälle estovärjätty tyynyliina
Värjäystä spraypullolla
Näitä tarvitset:
- tyynyliina (jos uusi, pese ja silitä)
- kangasvärejä ja vettä
- spraypullo
- sanomalehtiä
- maalarinteippiä
- kuva ja kontaktimuovia
- permanenttitussi
- tekstiilitussi
- nuppineuloja
- sakset
Tee näin:
1. Pese uusi tyynyliina ja silitä se.
2. Piirrä kuva paperille tai kopioi jostain. Tarvitset vain kuvan ääriviivat. Liian pienet yksityiskohdat häviävät estoruiskumaalauksessa.
3. Kopioi kuva kontaktimuoviin permanenttitussilla.
4. Leikkaa kontaktimuovin kuva.
5. Laita tyynyliinan sisään esimerkiksi sanomalehteä, joka estää värin tarttumisen tyynyliinan toiselle puolelle.
6. Liitä kontaktimuovikuva tyynyliinan oikeaan kohtaan (siis ota tarran alapuolisuojapaperi pois ja laita tarra tyynyliinaan).
6. Suojaa seinä ja lattia, ettei väri pilaa niitä.
7. Kiinnitä tyynyliina nuppineuloin seinään (minun tapauksessani sanomalehteen).
8. Sekoita spraypulloon kangasväriä ja vettä (esim. 1:1).
9. Spreijaa koko tyynyliina yhdellä tai useammalla värillä.
10. Ota se seinältä pois ja laita kuivumaan sanomalehden päälle vaakatasolle. Ota nopeasti myös kontaktimuovikuva pois tyynyliinasta.
(Itse otin tyynyliinan vaakatasoon vasta myöhemmin ja väri ehti valua vähän aikaa ja se imeytyi kontaktimuovin alle. Älä tee samaa virhettä!)
11. Kirjoita tekstiilitussilla teksti tyynyliinaan ja korjaa kuvan ääriviivoja myös tekstiilitussilla.
12. Anna kuivua.
13. Silitä kuiva työ silitysraudalla puuvillan lämmöllä (***).

Hyvää yötä isä! Hyvää isänpäivää kaikille isille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)