Sivut

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Palmikkosukat

Taas putosi puikoilta sukat ja tällä kertaa palmikkosukat ystävälle. Lanka oli ihanan tuntuista Alizea, jossa on 75 % superwash villaa ja 25 % polyamidia. Puikot 2,5 mm, joten oli hieman nikuttamista. Silmukoita 84 ja lankaa kului 98 g. Just yksi kerä riitti.





















Langan ostin Tallinnan Karnaluksista, jossa on mukava kierrellä silloin, kun ei etsi mitään määrättyä tuotetta.

Tässä katselen sukkalankoja laatikoista.
Tässä hyllyjen välissä meni kauan
etsiessäni luonnonvalkeaa ompelulankaa.
Siellä on miljoona väriä noissa laatikoissa.
Etsi sieltä sitten.
Oli Karnaluksin hinnat nousseet osalle tavaroista, varsinkin tunnetuimpien villalankojen hinnat. Mutta on siellä aina niin mukava käydä, kun käy Tallinnassa.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Nimetön pitsisukka sai nimen

Kukka ja perhonen-pitsisukka

Käly Valkoinen näki tässä pitsikuviossa perhosen ja minä nimesin tämän 'kukka ja perhonen'-pitsineuleeksi. Löysin tämän pitsikaavion netinsyövereistä. Muistaakseni jostain venäläiseltä sivulta, mutta silloin ei tullut laitettua lähdettä ylös, joten en voi kiittää tekijää. Onneksi nuo kaavion merkkien selitykset ovat aika yleisiä, ei kuitenkaan standardisoituja, joten ilman kieltäkin niistä sain selvää. Tein tästä pitsistä sukat, kokoa 38. Lankana oli Nalle ja puikot 3 mm.

Varressa 60 silmukkaa ja terässä 58. Ristiinvahvistettu kantapää ja
kärjessä nauhakavennus.

Kaavio ja merkkien selitykset:



Jos haluat löytää erilaisia neulemalleja, askarteluideoita, ristipistokuvia, neuleisiin kirjoneulekuvia, yms. hauskoja ideoita ilmaiseksi, käypä fb:n yhdellä (paina seuraavaa tekstiä) venäläisellä sivustolla ja mene kuvatiedostoihin. Jihaa, mikä sivusto! (Tämä pitsimalli ei ole tuolta, mutta siellä on vaikka mitä muuta koottuna.) Taitaa melkein voittaa Pinterestin, ainakin minulle, melkein...lähes...

perjantai 9. lokakuuta 2015

Syksyinen liina lapsuusmuistoista

Joskus jokin tuoksu, musiikki, vaate tai kangas tuo mieleen muistoja. Niin tämäkin kangas. Muistan sen verhona lapsuudenkodissani Fiskarsissa joskus 1970-luvulla. Olen tuonut kesämökin kaapista hieman verhoja pois ja niitä sitten olen kierrättänyt joihinkin töihini.

Oli aika vaihtaa olohuoneen kesäinen kaitaliina, mutta minulla ei ollu syksyistä tilalle. Tai oli, mutta niihin olen kyllästynyt. Näin serkullani kivan hänen ompelemansa vaahteranlehtiliinan ja siitä sitten sain idean.

Sitten vain musiikki soimaan 70-luvun tyyliin: "Jäi äiti itkemään, mä vielä huomenna Chi-gaa-gon nää-ä-ään..."


Kangas on Tampellan puuvillasatiinia. Hulpiossa lukee Design Marjatta
Metsovaara, Niili. Liinan pohjana on tummanruskea lakanakangas ja
vaahteranlehdet ovat erilaisia tilkkuja.
Applikaatioissa apuna liimaharsoa ja tikkaukset ommeltu kone-
kirjontalangoilla.


"Kun saapuu syys, ja lehdet puiston, se hehkumaan, saa loistoaan. Kuin ikävyys, niin kauniin muiston, voi synnyttää, vaik' suru jää..." (Sanat laulusta Kuolleet lehdet)

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Kierre-sukat

Korkkiruuvimaiset kierteet
Kierre-sukissa kuvio kiertää sukkia molemman jalan sukissa samoin päin.

Lanka: Novitan Nalle 90 g
Puikot: 3 mm
Koko: 38/39

Varsi:
Luo 60 s. Aloita 1 o 1 n resori, mutta neulo oikea silmukka takareunasta. Jaa silmukat neljälle puikolle 14,16,14,16. Neulo resoria 8 krs tai niin monta krs kuin haluat.

Aloita kierrekuvio kaavion mukaan ensimmäisellä ja kolmannella puikolla. (Nosta ensimmäinen s apupuikolle työn eteen. Neulo seuraava s oikein. Neulo apupuikon s oikein ja neulo seuraava * s oikein takareunastaan, 1 n *, toista *-* 3 x. Nosta 1 s apupuikolle, neulo seur. s oikein, apupuikon s o ja jatka tavallisia oikeita 18. Sama 3. puikolla. Seuraavassa krs:ssa siirtyy yhdellä silmukalla vasemmalle.)
Jatka kierrekuviota kunnes varren pituus on noin 15-16 cm ja kuvio on aloituskohdassa puikoilla (kaavion 1. krs). (Tällä varren pituudella sukan aloituskohta, eli 1. ja 4. puikko, jää sukan eteen, mutta hyvin päättelemällä aloituslangan, se jää piiloon.) Sitten aloita kantapää.

Kantapää:
Kahdella seuraavalla puikolla on 30 s. Niillä neulotaan kantalappu tasona sileää neuletta ja jatketaan kierrekuviota kantalapussa.(ks. kierrekuvio kantalapussa nurjalla.)

Kierrekuvio kantalapussa nurjalla:
1.krs: 18 n, 1 s apupuikolle, neulo seur nurin, neulo apupuikon s n, * 1 o, neulo nurja s takareunasta *, *-* toista 3 x, 1 s apupuikolle, 1 n, neulo apupuikon s nurin, käännä työ.
2.krs: Ens neulomatta, kaavion mukaan kuvio oikealta puolelta, loput o, käännä työ.
3.krs:  Ens neulomatta, kuten 1.krs, mutta kuvio siirtyy yhdellä silmukalla.
Kantalapun reunasilmukat joka krs nostettu (= helpompi poimia silmukat).

Kantapään kavennukset:
Aloita kantapään kavennukset, kun kierrekuviota on puikolla jäljellä 3 s (26 krs) ja aloitat kantalapun kavennukset nurjalta.
1.krs: (= nurja puoli) Neulo nurjia s kunnes jäljellä on 9 s, 2 s nurin yht., käännä työ.
2.krs: (= oikea puoli) Ensimmäinen s neulomatta, neulo oikeita kunnes jäljellä 9 s, nosta seur s oikein neulomatta, 1 o, vedä nostettu s neulotun yli (=ylivetokavennus), käännä työ.
3.krs: (= np) Ens neulomatta, neulo nurjia kunnes jäljellä 8 s, 2 s nurin yht, käännä työ.
4.krs: (= op) Ens neulomatta, neulo o s kunnes jäljellä 8 s, ylivetokavennus, käännä työ. Jatka kaventamista samalla tavalla edelleen, että sivusilmukat vähenevät ja jäljellä on vain keskiosan silmukat eli 14 s.

Jalkaterä ja kiilakavennukset:
Poimi sitten vapaalla puikolla kantalapun vasemmasta reunasta 15 s ja puikkojen välistä 1 s. Neulo poimitut silmukat kiertäen 1. puikolle. Neulo 2. ja 3. puikon silmukat niin, että kierrekuvio jatkuu. Poimi sitten kantalapun oikeasta reunasta 15 s ja puikkojen välistä 1 s. Neulo ne kiertäen oikein 4. puikolle. Seuraavalla kierroksella aloita kierrekuvio kantapään oikeassa reunassa 4. puikolla: Neulo ensin kiilakavennuksen ylivetokavennus, 4 o, sitten kuvio (= kaavion 5. krs).
Tee kiilakavennukset joka krs, 1. puikon 2 viimeistä s:aa oikein yhteen ja 4. puikon alussa ylivetokavennus. Jatka kiilakavennuksia niin kauan kunnes 1. ja 4. puikolla on 13 s. Jatka sileää neuletta näillä 56 s ja kierrekuviota jalkaterässä, kunnes lopetat toisen kierrekuvion jalkapohjassa keskellä (4. puikon lopussa). Tasaa silmukat puikoille, jokaiseen 14 s. Jatka vielä pohjaa, kunnes toinen kierrekuvio on jalan päällä 3. puikon lopussa (jalkaterä n. 19 cm).

Aloita sitten kärkikavennus (nauhakavennus):
Neulo 1. ja 3. puikon lopussa 2 s oikein yhteen, 1 o ja 2. ja 4. puikon alussa 1 o, ylivetokavennus. (Jatka kierrekuviota, kunnes se päättyy nauhakavennuksiin.) Tee näitä kavennuksia joka toinen krs 6 x. Sitten joka krs, kunnes joka puikoilla on 2 s ja vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele työ.

Kaavio:

ӏ
ë
-
-
-
-
ã
ӏ
ӏ
ӏ
ӏ
ӏ
ӏ
ӏ
ã
-
-
-
-
ã
ӏ
ӏ
ӏ
ӏ
ӏ
ӏ
ӏ
ë
-
-
-
-
ã
ӏ
ӏ
ӏ
ӏ
ӏ
ӏ
ӏ
ã
-
-
-
-
ã
ӏ
ӏ
ӏ
ӏ
ӏ
ӏ
ӏ
ë
-
-
-
-
ã
ӏ
ӏ
ӏ
ӏ
ӏ
ӏ
ӏ
ã
-
-
-
-
ã
    -     ℓ     -     ℓ     -     ℓ      - ℓ   -     ℓ    -          -          -      ℓ     - ℓ      = resori
Merkkien selitykset:
ӏ     oikea silmukka
-     nurja silmukka             
ℓ    neulo oikea silmukka takareunasta
ã   nosta silmukka apupuikolle työn eteen, neulo seuraavalla oikea silmukka, neulo apupuikon silmukka oikein
ë   nosta silmukka apupuikolle työn eteen, neulo seuraava nurin, neulo apupuikon s oikein

(Jostain syystä pädi näyttää kaavion merkit erilailla kuin kannettava tietsikka, mutta toivottavasti tästä saa selvää.)




Minulla ei ollut koeneulojaa ohjeelle, joten toivon, että laitat kommenttia, jos ohjeessa on virheitä. Näin saisin korjattua ohjetta. Kiitos jo etukäteen! 
Toivon myös kommenttia onnistuneista sukista :)
Kierre socks in english here.