Sivut

perjantai 23. joulukuuta 2016

Pop up-joulukortit ja hätävaroja

Piparitalot korteissa
Tällaisia joulukortteja askartelin lähisuvulle. Malli löytyi Suuri Käsityö-lehdestä 10/2016, mutta jouduin sitä hieman muuttelemaan, kun lehden ohjeella tehty kortti ei mennyt kiinni.


Hah, yksi kortti on nurin päin kuvassa :)
Hätävarat purkissa
Kolmelle ihanalle apulaiselle, työkaverille, tein taas piparit purkkiin. Pari vuotta sitten tein toisille ja ohje löytyy siitä postauksesta.

Oikein rauhaisaa joulua kaikille!


sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Siskolle hartiahuivi

Neuloin siskolleni synttärilahjaksi hartiahuivin kaapista löytyneistä langoista: musta Novitan Woolia ja kirjava Regian 6-fädig Color. Puikkoina käytin niinkin paksuja kuin 5,5 mm. Mallin kaavakuvio löytyy tältä sivulta. Hieman sitä muuttelin neuloessa.

Ulkona ei ole lunta, harmi, joten jouduin kuvaamaan huivin sisällä.



Onnea Anne-siskolle!

lauantai 17. joulukuuta 2016

Shampanjapullokorkkien kierrätystä

Meillä on vanha lipasto makuuhuoneessa, jonka päällä on makkarin tv ja sisällä laatikoissa minun lankojani. Uutta kivaa lipastoa ei ole tullut etsittyä, joten päätin korjailla tätä vanhaa, kun yksi nuppi siitä hajosi. Etsin kahdesta kaupasta siihen uusia nuppeja, mutta ne olivat tosi tylsiä tai hirveän hintaisia, kun tarvitsin niitä kahdeksan. Vanhaan ei viitsi laittaa kalleampia nuppeja kuin lipasto on joskus maksanut. Kierreltyäni kauppoja muistin, että minullahan on kotona säästettynä aitoa korkkia, shampanja- ja kuohuviinipullojen korkkeja.

Ei, kun toimeen...
Lyhensin sentin verran korkkeja ennen kuin ruuvasin kiinni.




Tuli mielestäni ihan veikeät! Voihan niitä uusia nuppeja katsoa, kun kohdalle sattuvat, vaikka Bauhausista...

Viikko vielä ja on jouluaatto, ja minulla lahjaompelukset vielä tekemättä. Ei tässä tule taaskaan kiire :)

tiistai 6. joulukuuta 2016

Räätälintyönä takki

Ostin puolitoista vuotta sitten kirpparilta (Tammisaaren Emmauksesta) villakangasta (jossa hieman silkkiä), joka maksoi peräti neljä euroa. Olen näin kauan miettinyt minkälaisen takin siitä tekisin ja odottanut inspiraatiota. Jossain vaiheessa ostin siihen vuorisatiinin ja välivuoriksi villavatiinia Eurokankaasta ja taas mietin ja odotin inspistä...

Ompelin vihdoin siitä tällaisen perusvälikausitakin, johon kuosittelin hieman kellotusta ja tein eteen kaarevat leikkaukset, johon upotin taskut. Herrainkauluksesta tuli ehkä hieman vanhanaikaisen leveä, mutta sehän on vain kaulus, joka peittyy usein huivilla. En halunnut sitä enää purkaa, koska villakangas oli niin rispautuvaa. Kankaan sidos oli sellainen toimikas, jossa on pitkät nastat. Käsin ompelin vyölenkit ja räätälinnapinlävet. Sisällä hartioissa on tukikangasta ja vuorissa kiinni välivuori. Takki oli niin hankala ommella kankaan rispautuvuuden takia, että sen valmistamiseen meni pari kuukautta, kun se ei oikein innostanut.







Mallinukke kuvissa on minusta isompi ja luihumpi harteinen, joten kuvat eivät ihan vastaa minun päällä olevaa takkia.

Kaipa tätä tulee käytettyä...






Tänään on Suomen itsenäisyyspäivä.
Onnea 99-vuotiaalle!

perjantai 2. joulukuuta 2016

Varapärekori

Varareksille varakeksit varapärekorissa


Meillä on työyhteisössä tapana silloin tällöin palkita "erikoisilla teoilla" tehneitä työkavereita hauskoilla palkinnoilla pikkujoulujuhlissa. Itse sain eräänä vuonna ensimmäisen palkinnon muiden auttajana/tekstiilityön neuvojana ja materiaalin hankkijana. Palkinto silloin oli numero ykkönen joulupiparissa, joka laitettiin kaulaan. Se on mieleen jäänyt kunnianosoitus työkavereilta! Vaikka palkinto/lahja ei ole aina kummoinen, se jää mieleen palkinnon saajalle.

Tänä vuonna varareksi saa tällaisen palkinnon. Idea tuli siitä, kun sanoin vahingossa oppilaalle varareksiä varakeksiksi. Juttelin siitä työkamulle ja keksimme, jotta varakeksit laitetaan koriin. 


Illalla sain vielä uuden idean, kun noita koreja on jokaisella kotona paljon, että kori on ommeltu, kun meidän varareksi arvostaa tekemiäni käsitöitä suuresti. Meidän vararehtori tekee niin paljon sellaista "näkymätöntä" työtä (muut eivät huomaa, mutta apua saanut huomaa) jokaisen meidän kanssa, jotta hän saa edes jotain näkyvää siitä. 

Hirsikangas Ikean Liseliä ja lehtikangas Karjaan Mööpelistä
englantilaista 100 % puuvillaa. Koria voi käyttää kummin päin vain,
siksi vuori on vähän löysällä.


Lämmin kiitos kaikesta avusta, Päivi!

torstai 1. joulukuuta 2016

Järkyttävät värioksennukset sydämineen

Neuloin taas sukkia jämälangoista. Piirtelin vapaalla kädellä sydämiä ja neuloin ne sukkien varsiin. Lankana molemmissa värihirviöissä Novitan 7 veljestä ja puikkoina 3,5 mm.




Huomiseksi pitäisi parantua flunssasta, kun on työpaikan pikkujoulut. Toivottavasti aamulla on parempi olo ja äänikin olisi mieluummin oma kuin variksen :)