Sivut

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Helppo banaanikakku

Oli taas jäänyt hedelmävatiin kaksi banaania, jotka olivat jo tummia ja ylikypsiä. En mielelläni heitä mitään bioroskikseen, joten etsin netistä helppoa ja vähärasvaista banaanikakun ohjetta. Se löytyi täältä.


Tässä tulos ja päälle voisi vielä lisätä tuorejuusto-tomusokeri-rasva-kuorrutetta, jos kotona olisi tuorejuustoa. Kakku oli hieman kuiva, joten mielestäni se vaatisi jonkun kostean kuorrutteen, mutta hyvää se silti oli. Maut olivat kohdallaan!

tiistai 18. marraskuuta 2014

Nelson-laukku

Oli aika tehdä itselle käsilaukku ja se syntyi myös Afrikan hengessä ja kankaista.



Ympyräapplikaatioiden valmistaminen sujui hyvin
liimaharson ja pahviympyröiden avulla, sillä halusin
saumanvarat nurjalle.






































Katso myös Mandela-laukku, jonka valmistin jo viikko sitten.

torstai 13. marraskuuta 2014

Mandela-laukku

Sain ihania puuvillakankaita Etelä-Afrikasta jokin viikko sitten. Niistä kuvia täällä. Monia ideoita on niistä tullut mieleen, mutta ihan ensimmäiseksi tein professorisiskolleni laukun. Laukun henki sopii mielestäni juuri sopivasti hänelle. Ompelin laukkuun monia tuliaiskankaita, jotta tyyli olisi hieman afrikkalainen. En tiedä onnistuinko, mutta värikäs se ainakin on!



Joitain yksityiskohtia.





Applikaatioon otin mallia hieman työkaverini Sirpan Etelä-Afrikasta tuodusta pädilaukusta. Käy tutustumassa Sirpan afrikkalaisiin tuliaiskäsitöihin hänen blogissaan "Sirpan väkerryksiä".

Työläs oli valmistaa ja ompelukonekin joutui koville, mutta sain valmiiksi. Aikaa tähän meni paljon siksi, koska odotin niin kauan verkkokaupasta tilattua välitukikangasta, mutta se kannatti, sillä se sai aikaa hyvän muodon koko kassille.

Ja seuraavaan projektiin uppoutuu hän........



sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Pesupussi ja pyyhkeiden nimikointi

Isälle piti keksiä jotain isänpäiväksi ja sitten hoksasin, teen hänelle pesupussin. Lisäksi koristelin kaupasta ostetut pyyhkeet applikoiduilla nimikirjaimilla. Muovipussien sulatus neuvottu "Muovipussien kierrätystä" -sivulla.


Pesupussin toisen puolen ompelin paloista.
 Pussukkaan pitäisi mahtua normaalikokoinen shampoopullo ja saippuat. Muovipusseja oli kotimaasta ja keltainen oli Etelä-Afrikasta.

Hyvää isänpäivää omalle Jussi-isälleni Rautjärvelle!

lauantai 8. marraskuuta 2014

Sitä sun tätä


T-paidan surautin viime viikonloppuna.  















Lasten kanssa askartelimme isänpäiväkortteja. Mallini on liilalla pohjalla. Jokainen teki omanlaisensa. Malli oli vain ideana. Tässä, ikävä kyllä, vain osa korteista.
Ei pöllömpi isä!

























Mustesuihkuprintterillä kankaaseen tekstiä. Ohje löytyy sivultani "Kangasmerkki mustesuihkuprintterillä". Käytin toiseen kertaan saman freezer-paperin kuin käytin tuossa ensimmäisessä merkissä ohjesivullani ja toimi vielä ihan hyvin.



Taidan tästä kangaspalasta tehdä merkin mieheni t-paitaan, mutta siitä myöhemmin ehkä lisää.

torstai 6. marraskuuta 2014

Bambuneuletakki

Halvalla neuletakki
Sain paikallisesta Latvala Säästötalosta vähän aikaa sitten Novitan Viola-lankaa 50 snt kerä. Myivät sitä erää halvalla. Ostin 14 kerää eli 700 grammaa. Neuloin niistä tällaisen neuletakin arkikäyttöön. Lankaa ei jäänyt kuin ehkä 20 grammaa. Tarkkaan tuli käytettyä, onneksi riitti. Halpa neule, mutta painava.


Viola-langassa on 85 % bambua ja 15 % akryyliä. Saa nähdä kuinka lanka kestää käyttöä.