Kesällä usein virkkaan, niin kuin monet tietävät, jotka ovat seuranneet minua pidempään...
Se jotenkin sopii lämpimämpiin ilmoihin. Karnaluksista ostettua Maxi-lankaa (merseroitua puuvillaa) käytin näihin virkattuihin verhoihin kuusi kerää. Lopussa jouduin hieman muuttamaan yläreunaa, jotta lanka riittäisi molempiin verhoihin. Lankaa jäi alle 10 metriä. Hyvin suunniteltu. Ihan vahinko, heh! Malli löytyi vanhasta Kauneimmat käsityöt -lehdestä 4/1996 ja koukkuna 1,5 mm.
Verhot ovat olleet silityspöydällä valmiina jo viikon, mutta en saanut aikaiseksi viimeistelyhöyryttää ja laittaa ikkunaan, kun aloitin jo uutta verhoa kodinhoitohuoneeseen. Sen virkkaan paloista samasta langasta, mutta eri värisestä. Siitä lisää sitten myöhemmin...
Ulkona sataa, mutta ei se tahtia haittaa, kun on taas uutta projektia.
Iloa ja valoa kesäänne!
Sivut
torstai 30. kesäkuuta 2016
lauantai 11. kesäkuuta 2016
Arkipaitoja tarvitsee aina
Vuosisadan flunssa iski, kun alkoi loma. Niinhän se aina on, että viimeiseen asti tsemppaa ja sitten tulee pudotus. Flunssaisenakin pitää hieman jotain tehdä, ettei ihan ole tylsää - maata ja katsella telkkarista tylsiä uusintoja. Kävin pari saumaa kerrallaan ompelemassa arkipaitoja. Olin ne onneksi leikannut ennen kuin kovin flunssa iski.
Tässä vihertävässä paidassa on sekaisin trikoota ja joustamattomia kankaita. Enpä ole ennen yhdistänyt tällä tavoin. Oli hieman vaikeaa ommella näitä sekaisin. Keskellä paitaa on vanhaa kietaisuhametta, jota en ollut käyttänyt moneen vuoteen, sivuilla jämätrikoota (viskoosi-elastaania) ja hihoissa hameesta jäänyttä viskoosikangasta. Taisi tulla ihan mukavan tuntuinen paita.
Tämä t-paita on viskoosi-elastaania ja sen väri luonnossa on aivan herkullinen. Kaavana vanha hyväksihavaittu itsekuosittelema kaava, jota käytän usein.
Vielä on kova yskä ja silmässäkin jokin outo kutinatauti. Nyt nasuun paljon vitamiineja, jotta olo paranisi sen verran, että pääsisin puutarhalle ostamaan kesäkukkia ja laittamaan pihaa kauniiksi. Toivottavasti yöhallat ovat ohi. Perjantaina meillä satoi rakeita...
Iloa ja aurinkoa, toivottelee
Mellu

lauantai 4. kesäkuuta 2016
Kortteja pitkästä aikaa
Kaksi ylioppilaskorttia piti askarrella, kun lähisuku sai kaksi uutta ylioppilasta. Pieni idea Pinterestistä (ompelu), loput omasta päästä. Onnea tulevaisuuteen nuoret!
Työkavereillekin tuli tehtyä tuolla ompeluidealla hieman erilaiset ja helpot kortit. Siilipyöröleimasin on Tallinnasta ostettu. Aivan ihana! Harmi, ettei silloin tullut ostettua tuollaisia erilaisia.
Nautinnollista kesää teillekin!
Minä ainakin meinaan nauttia, vaikka sataisi pikku ukkoja, kun viime kesä meni syöpähoidoissa ja huonossa hapessa. :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)