Eräällä oppilaallani oli tänään synttärit ja sen kunniaksi hän toi meille Fazerin parhaita. Oppilaat olivat jo heittämässä käärepapereita roskiin, kun minä nappasin nuo kauniit paperit talteen. Vähän kummastutti oppilaita... Lupasin ommella niistä jonkin palkinnon luokkaan. En kyllä vielä tiedä, mistä kisaisimme? Olisiko se esimerkiksi luokan auttavaisin oppilas vai kohteliain vai mikä? Sen saa ehkä demokraattisesti oppilaat päättää.
Tänään on tullut touhuttua niin, että nyt huilaamaan. Hyvää yötä!
Sivut
torstai 29. syyskuuta 2016
sunnuntai 25. syyskuuta 2016
Lempipaitamalli ruskeana
Tästä paitamallista ja kaavasta olen tykännyt, siksi ompelin taas "viilletyn" paidan, mutta nyt ruskealla pohjalla. Ruskea ohut viskoositrikoo on Eurokankaasta ja tilkut trikoolaatikostani. Olen alkanut säästämään noita trikootilkkuja ihan näiden paitojen takia. Värillinen päälläoleva nauhamainen osio on siis noita tilkkuja, jotka ommellaan suoralla ompeleella kiinni (tarkasta suoran ompeleen "jousto": hyvä ja lyhyt tikki) ja leikataan auki. Kastelu saa aikaan trikoon rullautumisen, joka on tässä siis se paidan juju.
Edelliset samalla mallilla ommellut paidat ovat Kermit-paita, lempipaidan kopio, paita nimeltä Lea, tarkoituksella epäsiistiä ja tilkkuilua taas -otsikoilla (klikkaa harmaata tekstiä, niin pääset suoraan sille sivulle, jossa paidat ovat).
Sisu-kissa on kotiutunut hyvin meille. Korjailin vanhaa kiipeilypuuta, kun tuo Sisu on niin kova kiipeilemään. Lisäsin köyttä ylös asti, jotta se pääsee paremmin kiipeämään. Ja kyllähän se kiipeileekin. Jättääpä verhot rauhaan.

Oli hyvä, että emäntä korjasi tämän, pääsen nyt hienosti puuhun. Olen iloinen! |
torstai 22. syyskuuta 2016
Kaksin kappalein kännypussukoita
En ole vielä mummo, vaikka mummo douppaa kännykkä- ja avainpussissani. :) Tykkään niin näistä mummo-sarjakuvista. Olen sen joskus printannut puuvillakangasarkille, kun jäi tilaa arkilla. Löysin sen yllättäen laatikosta. Kangas on Ikean Liseliä. Sekin on mun lempparia. Nyt taas pärjää töissä pari vuotta.
Flunssa alkaa olla suht poissa, mitä nyt yskittää ja nenä kipeä. Kyll se tästä, kun tiedossa kivaa viikonloppua!
Tähän toiseen pussukkaan käytin vanhat harmaat farkkuni.
Flunssa alkaa olla suht poissa, mitä nyt yskittää ja nenä kipeä. Kyll se tästä, kun tiedossa kivaa viikonloppua!
tiistai 20. syyskuuta 2016
Marilyn ja muita pussukoita
Ompelin viikonloppuna urakalla pussukoita, vaikka jonossa on tilattuja siskorusettisukkia. Teki mieli vain ommella ilman kunnon ideaa. Näiden ompelu on siitä kivaa, että voi työn edetessä ideoida lisää ja lisäillä vaikka mitä.
Marilyn, Marilyn...
Valmistavan luokan opettaja kyseli, jos ompelisin hänen isolle oppilaalle oman meikki- ja tarvikepussukan. Teini-ikä on sellainen, että tarvitsee kaikille pienille asioille kuljetuspussukkaa. Tässä se on - oikein bling-bling!
Kännykkäpussukoitakin valmistui kolme. Jokaiseen käytin tilkkuja ja muuta laatikoista löytyvää. Vetoketjuja ja papukaijahakasia jouduin kuitenkin käydä ostamassa.
Flunssa pääsi iskemään! Silloin voi tehdä tällaisia postauksia tai neuloa (jos ei liikaa nenästä valu) ja katsella typeriä uusintoja tai Netflixiä. Alan nyt kuitenkin miettimään itsellenikin uutta kännykkäpussukkaa, kun vanha alkaa hajota kulmista. Siitä lisää sen valmistuttua.
Tänään on kaunis aurinkoinen syyspäivä. Nauttikaa :)

Kuvan siirto kankaalle on tehty mustesuihkuprintterillä. Tekniikkaohje täällä. Tämä tekniikka on minun lempitekniikkani musta-valkoisiin kuviin. |
Kännykkäpussukoitakin valmistui kolme. Jokaiseen käytin tilkkuja ja muuta laatikoista löytyvää. Vetoketjuja ja papukaijahakasia jouduin kuitenkin käydä ostamassa.
Annoin näille nimet: sinisiipi, räsymatolle tippuneet maalit ja hirsitalon seinä. |
Flunssa pääsi iskemään! Silloin voi tehdä tällaisia postauksia tai neuloa (jos ei liikaa nenästä valu) ja katsella typeriä uusintoja tai Netflixiä. Alan nyt kuitenkin miettimään itsellenikin uutta kännykkäpussukkaa, kun vanha alkaa hajota kulmista. Siitä lisää sen valmistuttua.
Tänään on kaunis aurinkoinen syyspäivä. Nauttikaa :)
torstai 15. syyskuuta 2016
Banaani-murupiirakka
Jatkuvasti jää ruskeita ylikypsiä banaaneja, jotka eivät kelpaa meidän väelle. Ostankohan liikaa banaaneja? Löysin netin syövereistä taas uuden kokeiltavan banaanireseptin. Näytti niin hyvältä, että sitä piti kokeilla. Resepti blogissa Liian hyvää.
On ehkä paras banaaniresepti pitkään aikaan!
On ehkä paras banaaniresepti pitkään aikaan!
keskiviikko 14. syyskuuta 2016
Yhden yön kyläilykassi
Tätä olen kaivannut ja nyt muistin sen ommella. Kun lähtee yhdeksi yöksi kylään, tarvitsee pientä kassia, joka kuitenkin on tarpeeksi suuri vaihtovaatteille ja meikkipussille.
Kankaat ovat Ikeasta (hirsikangas Lisel) ja Karjaan Mööpelistä (vuori ja sisustuskangastilkut). Muut tilpehöörit ovat omista varastoista. Mööpeliin oli tullut ihanaa englantilaista puuvillaa, jota maltoin laittaa vuoriksi. Nyt vuori on kauniimpi kuin kassi itsessään. Tulee hyvä mieli, kun avaa kassin ja näkee kauniin vuorin.
Ihana aurinkoinen syyssää! Nautitaan!
Kankaat ovat Ikeasta (hirsikangas Lisel) ja Karjaan Mööpelistä (vuori ja sisustuskangastilkut). Muut tilpehöörit ovat omista varastoista. Mööpeliin oli tullut ihanaa englantilaista puuvillaa, jota maltoin laittaa vuoriksi. Nyt vuori on kauniimpi kuin kassi itsessään. Tulee hyvä mieli, kun avaa kassin ja näkee kauniin vuorin.
Karjaan Mööpelin uudet puuvillakankaat. Kutistui vain 1%. Tässä vain osa. Kaupassa myös hyvälaatuisia trikoita, huonekaluja, sisustustavaroita ja kaikkea ihanaa! Karjaan Mööpelin löydät Keskuskatu 142:sta. (Ei maksettu mainos, oma mielipide!) |
sunnuntai 11. syyskuuta 2016
Kesäiset palaverhot
Tänä kesänä virkkasin lähes urakalla. Ensimmäiset tänä kesänä virkatut kapat ovat olleet keittiön ikkunoissa jo pari kuukautta. Seuraavaksi aloitin virkkaamaan paloista kodinhoitohuoneen ikkunaan kesäisen värisiä verhoja. Tähän malliin sopii hyvin jämälangat, mutta minä kävin Pirjon Lanka ja Neuleesta, Karjaalta, ostamassa valkoisen, tumman vihreän ja kaksi kerää vaalean vihreää Maxi-virkkauslankaa. Nämä piti tulla valmiiksi jo kesäksi, mutta tässä on ollut kaikenlaista muuta touhua, joten sain ne vasta nyt ikkunaan.
Tänä viikonloppuna pieni Sisu-kissa saapui kotiimme. Se on vielä erittäin arka, joten nukkumapaikkakin on tällainen pieni kolo. Se jaksaa leikkiä 1-2 tuntia ja sitten nukkuu monta tuntia. Se säikkyy kaikkia ääniä ihan hirveästi, mutta kyllä se siitä tottuu ajan kanssa.
Yläkappa |
Alakappa |
Molempien pyöreiden palojen mallit tästä lehdestä, mutta puolikkaan pienen kehittelin itse sekä tumman vihreän yläreunan. |
torstai 8. syyskuuta 2016
Luokkaan Aku Ankka-lokerikko
Kävimme avustajan kanssa koulumme väestösuojassa hakemassa yhdelle oppilaalle pulpettia. Näin jotain aivan fantastista tuunattavaa! Kysymys siitä rehtorille ja niin sain kotiin vanhan lokerikon, joka on valmistettu vanerista ja viilutetusta puusta.
Hioin sen ja puuliima-vesiseoksella 1970-1980-luvun Aku Ankkoja kiinni ulkopintoihin. Kiva-lakkaa pensselöin päälle pariin kertaan. Pohjaan laitoin huopapalat kolinan estoksi. Hyllynreunoihin, jotka olivat aika tikkuiset (vaneria), laitoin kangasteippiä.
Voilaa! Open uusi lokerikko, joka varmasti miellyttää myös nuorien oppilaiden silmiä.

sunnuntai 4. syyskuuta 2016
Kännykkäpussukka pitkästä aikaa
Ex-työkaverini ilmoitti, että vanha kännykkäpussukka on rikki ja liian pieni nykyisille kännyköille. Ompelenko uuden? Kyllä ompelin, mutta huomasin työn edetessä, ettei tuo muisti oikein pelaa samalla tavalla kuin ennen sytostaatteja. Olin unohtanut monta konstia, joten jouduin välillä purkamaan esimerkiksi hihnat, kun ne menivät väärinpäin pussukkaan. No kuitenkin - valmista tuli. Kuvio ei ole kummoinen, kun en oikein keksinyt mitään mieltä ylentävää!
Pohjakangas on tilkusta, joka jäi Vallilan kesäverhon lyhentämisestä. Nimeähän kankaalle en myös muista. Ostin valmisverhon Anttilan loppuunmyynnistä halavalla ja laitoin sen makuuhuoneeseen. Jos oikein tarkkaan katsot, siinä soutelee mökkijärvellä minä ja mieheni. :)
Ensi viikon perjantaina saamme hakea meidän uuden kissanpennun. Ihanaa! Mutta voi olla, että tänne postaukset aluksi vähän hiipuvat, jotta saadaan Pörrö Kakkonen sisäsiistiksi ja sopeutumaan meille.
Kanttarellivuosi on ollut mahtava, mutta nyt lopetin metsässä rämpimisen, kun hirvikärpäset kiusaavat verkkotakista huolimatta. Minulla on siinä 30 puremapaukamaa kehossa. Allergialääkkeillä jo toinen päivä mennään, kun tuo kutina on kamalaa. Puolukoita piti käydä vielä hakemassa, mutta saa nähdä...
Oikein mieltä ylentävää syksyä teille!
Pohjakangas on tilkusta, joka jäi Vallilan kesäverhon lyhentämisestä. Nimeähän kankaalle en myös muista. Ostin valmisverhon Anttilan loppuunmyynnistä halavalla ja laitoin sen makuuhuoneeseen. Jos oikein tarkkaan katsot, siinä soutelee mökkijärvellä minä ja mieheni. :)
Ensi viikon perjantaina saamme hakea meidän uuden kissanpennun. Ihanaa! Mutta voi olla, että tänne postaukset aluksi vähän hiipuvat, jotta saadaan Pörrö Kakkonen sisäsiistiksi ja sopeutumaan meille.
Kuvassa kisuli 5-6 viikkoinen. Kuva: A. Niemelä |
Oikein mieltä ylentävää syksyä teille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)