Kuha tekaisin...
...3 cm:n lasipilleistä ja ohuesta rautalangasta... perinteinen himmeli, tai ei niin perinteinen, kun kerran olkien tilalla on lasipillejä. Malli muotoutui tehdessä. Meillä on jo yksi kotona, joten tämä matkasi Rautjärvelle postin kuljettamana.
Hyvää joulua isä ja Marja!
Sivut
torstai 13. joulukuuta 2018
perjantai 7. joulukuuta 2018
Kimalletta huiveissa
Neuloin kaksi tällaista pitkää pitsihuivia. Mallin otin kirjasta Pitsihuivit neuloen. Kauneimmat virolaiset pitsimallit (Nancy Bush, Atena 2014). Mallin nimi on Triinu, johon lisäsin vähän leveyttä. Lanka on ihanaa liukuvärjättyä Scheepjes Stardust, hiven kimalletta (11% mohairia, 11% villaa, 75% akryyliä ja 3% metallipolyesteriä). Ikävä kyllä, kuvasta ei näe langan kauneutta. Puikot 4 mm.
Harmi ettei tätä lankaa ole enää Horsbäckin Halpahallissa. Kävin jo kuikuilemassa lisää ja toista väriä, mutta ei, loppu oli!
sunnuntai 11. marraskuuta 2018
Vähän jotain neulottua
Tosi vähän tullut tehtyä käsitöitä ja kirjoiteltua kesän jälkeen. Mihin tuo aika on mennyt? Anteeksi lukijani!
Tässäpä joitain sukkia.
Valtsu-poikani pyysi armeijaan äidin neulomia sukkia, kun armeijan teollisesti valmistettujen sukkien varpaan päällä olevat saumat hiertävät kynnen reunan rikki. Niinpä neuloin samantyyliset 7 veljes-langasta 3,5 mm:n puikoilla.
Pyry-poikani oli kaupassa kanssani valitsemassa Valtsun armeijan sukkiin lankoja, niin pyysi sitten itselleen tätä vaaleaa okraa Nalle-lankaa ja äidin neulomia uusia sukkia. Malli on Petäjä ja ohje siihen löytyy täältä. Puikot 3 mm.
Pyryn sukista jäi Nalle-lankaa, joten neuloin vielä yhdet naisten koon sukat Petäjä-mallilla.
Kaapista löytyi kerä hamsrattua Step-lankaa. Mistä lie loppuunmyynnistä ostettua. Sukkien resori ja kuvio on valepalmikkoa ja puikkokoko oli 2,5 mm. Kantapäässäkin on valepalmikkoa. Sukan pohja sileää neuletta (o s). Valepalmikon ohje täältä.
Horsbäckin Halpahallista olen viime aikoina löytänyt jänniä uusia lankoja. Olen siis taas käynyt hamsraamassa jemmaan. Yhden Haapsalun pitsihuivin jo olen neulonut hauskasta kimaltelevasta langasta ja toinen samanlainen tulossa. Pingoitus vielä puuttuu valmiista, joten en nyt pääse sitä esittelemään. Toivottavasti saan sen tänne nopeammin kuin nuo sukat. Pitäisi siis piristyä...

tiistai 3. heinäkuuta 2018
Rikoota paidoiksi
Kävin tuossa jokin aikaa sitten ostamassa Sarilta (Karjaan Mööbelistä) erilaisia trikoita. Tein itselleni kaksi paitaa, molemmille pojille ja miehelle yhden. Tuo kitaratrikoo on kyllä huippuhieno! Siinä olisi ollut myös pianon koskettimien kuva, mutta Valtsu ei sitä kohtaa halunnut paitaansa. Miehen nuotisto on tuosta samasta trikoosta sivusta.
Rikoo on riskillä rumaa... Lal-lal-laa 𝄞 ♪♫♪♪♬
Rikoo on riskillä rumaa... Lal-lal-laa 𝄞 ♪♫♪♪♬
sunnuntai 17. kesäkuuta 2018
Locker hooking-matto
Tuonne työhuoneen muovilaatikkoon oli kertynyt vanhoja risoja pussilakanoita ja vanhoja ehjiä, kuluneita verhoja. Niistä "koukkusin" uuden maton locker hooking-tekniikalla. Yllättävän paljon kankaita tuollaiseen meneekin, varsinkin niitä oikein hiutuneita lakanoita, joita pitää repiä leveämmiksi kuteiksi kuin paksummista kankaista. Tekniikan sidoslankana käytin ohutta moppilankaa. Edellinen kesäinen matto löytyy täältä.
torstai 14. kesäkuuta 2018
Haapsalun huivit
Olin viime kesänä Haapsalussa, Virossa, mieheni ja poikani kanssa. Siellä oli Haapsalun pitskeskus, jossa tutustuin tällaisiin Haapsalun huiveihin. Ostin sieltä yhden kirjan aiheesta ja ohuen ohutta villalankaa, jotta itsekin pääsisin kokeilemaan ohuen huivin neulomista. Siellä eräs ystävällinen nainen näytti nypyn neulomisen, koska kyselin siihen opastusta. Pitihän huivin neulomista kokeilla erittäin ohuella langalla. Alku oli tuskallisen vaikeaa, mutta sitten se lähti sujumaan niin, että neuloin samantien kaksi huivia. Lankaa vielä jäi yhteen huiviin. Lanka oli erittäin riittoisaa, koska on niin ohutta.
Ohjeet näihin huiveihin otin kuitenkin kirjasta (en siis siitä pitskeskuksesta ostamastani kirjasta) Pitsihuivit neuloen, kauneimmat virolaiset pitsimallit (2014, Nancy Bush), koska tässä kirjassa oli selkeämmät ohjeet ja vielä suomeksi.
Kuningatar Silvia:
Pyöröpuikko nro 3. Huivi painaa valmiina 59 g.
Kesäinen kolmiohuivi:
Pyöröpuikko nro 3,5. Huivi painaa vain 29 g.
Olen pahoillani, että huivit on kuvattu sohvalla eikä päälläni. Kun on yksin kotona, ei saa itseltään otettua kunnon kuvaa.
Kyllä näillä kelpaa mennä vaikka kesäisiin juhliin. Ilmakin on kuin morsian!

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018
Kesäinen pieni matto
Moi, pitkästä aikaa!
Valmiiden käsitöiden kuvat odottavat kirjoittajaa, joka ei oikein ole "viitsinyt" olla koneella ja kirjoittaa. Anteeksi siitä, yritän ryhdistäytyä...
Moppilangan jatkot yhdistin solmulla ja langan päät piilotin lenkkien sisään. |
Tämä oli niin mukavaa hommaa, joten tilasin netistä vielä lisää ryijypohjaa, jotta saan loput 3,5 metriä verhoa toiseksi matoksi.
Nyt pitää rientää... So long!
torstai 3. toukokuuta 2018
Kuuden ruudun konttineulesukat
Olen aikaisemmin tehnyt ohjeen kahdeksan ruudun konttineulesukkiin, mutta mielestäni ne ovat vähän isot monelle, siis löysät. Alkuvuodesta haastoin itseni opettelemaan kapeamman konttineulesukan kantapään ja kärjen, ja ne olivatkin helpommat kuin nuo vanhat. Julkaisen tässä kuvina ohjeen niihin. Yksityiskohtaisempia ohjeita en nyt jaksa kirjoittaa, sillä haluan vain muistiinpanoni ylös, jotta itselleni sekä muille neulojille on jotain mistä ehkä on apua, kun näitä neuloo.
Näissä sukissa käytin ohutta Maija-lankaa. Puikkoina oli 2,5 mm, yhdessä ruudussa seitsemän silmukkaa ja sukan ympäri kuusi valmista ruutua.
Minulle nämä sukat tulivat kooltaan liian pitkiksi kärjistä, siksi kuvissa ne löpöttävät varpaista.
Kärjen aloitus:
Kantapää, kun jalkaterä on sopivan mittainen: (Katso, että kantapää tulee keskelle varpaan kärjestä.)
Jos sinulla on jotain epäselvää, kysele sitä kommenteissa. Katso hieman yksityiskohtaisemmat ohjeet blogistani edellisistä konttineulesukista eli paina tästä.
Neulomisintoa kaikille 😊

tiistai 1. toukokuuta 2018
Elegia-langasta neuleita
Ostin neljä kerää (á 150 g) Novitan Elegia-lankaa, kun siinä oli niin minun värini. Elegia on sesonkilankaa ja sisältää 62% puuvillaa, 35% akryyliä ja 3% polyamidia. Mukavan oloista lankaa. Saa nähdä kuinka kestää käyttöä ja kuinka nyppyyntyy. Neuloin ensin neuletakin, jonka malli kehittyi neuloessa, ja lopusta langasta neuloin huivin. Neuletakin pitsineulekaaviot laitan tähän mukaan. Käytin molempiin neuleisiin 5 mm:n puikkoja.
Uusi ohje kapeampiin konttineulesukkiin on tulossa jossakin vaiheessa, kunhan jaksan keskittyä kirjoittamiseen. Neuloin ne jo yli kuukausi sitten.
Mukavaa toukokuuta kaikille!
Helmassa kuusipitsiä 3 kertaa ja sitten loppuun alimmainen kaavio eli lopetus. Hihan keskellä myös kuusipitsiä. |
Kerroksia 1-8 niin monta peräkkäin kuin haluaa pitsiä. |
Jos haluat lopettaa kuusipitsin kesken neuletta, niin tämän voi laittaa siihen loppuun. |
Ainaoikeinneuletta ja kavennukset sekä levennykset "omasta päästä" neuloessa. |
Uusi ohje kapeampiin konttineulesukkiin on tulossa jossakin vaiheessa, kunhan jaksan keskittyä kirjoittamiseen. Neuloin ne jo yli kuukausi sitten.
Mukavaa toukokuuta kaikille!
sunnuntai 29. huhtikuuta 2018
Herkulliset uunissa tehtävät donitsit
Nyt löytyi vapuksi parempia kuin tavalliset munkit leivottavaksi. Uunissa tehtävät munkit olivat helpot ja niiiiin herkulliset, joita teen huomenna lisää ja vielä tupla-annoksen. Piimää en kaupasta ostanut, vaan piimän tilalle turkkilaista jugurttia, kun meillä ei tuo piimä mene muuten kuin leivonnassa kaupaksi. Loput turkkilaisesta jugurtista voi syödä marjojen tai hillon kanssa. Rengasvuokaa en omista, joten käytin näihin muffinsivuokaa.
Resepti löytyi Pienet herkkusuut-blogista.
Resepti löytyi Pienet herkkusuut-blogista.
Hauskaa vappua kaikille!
keskiviikko 25. huhtikuuta 2018
Vaniljainen vadelmapiirakka
Eilen tein...
Herrrkullista!
Löysin Pinterestin kautta tämän herkullisen vattupiiraan ohjeen. Tämä mainio resepti löytyy Makunautintoja Mimmin keittiöstä-blogista.
Mimmillä kyllä onnistui piirakasta kauniimpi versio, mutta hyvän makuinen piirakka tuli kuitenkin noista jäisistä, yhteenliittyneistä ja ylivuotisista vatuista, joita löysin pakastimen sulatuksen yhteydessä talvella. Tuo valmis vaniljakastikejauhe oli minulle uusi tuttavuus leivonnaisessa ja se oli hyvä lisä tähän piirakkaan. Olen jauhetta käyttänyt aikaisemmin vain vaniljakastikkeena.
Nyt ulkona on keväistä ja krookukset kukkivat kukkapenkissä. Aurinkokin näyttäytyy silloin tällöin. Kesä on tulossa kovaa vauhtia.

torstai 12. huhtikuuta 2018
It's a boy! -peitto
Yhteistyössä työkavereiden kanssa maalailimme ja leimasimme valkoisia tilkkuja, jotka sitten ompelin vauvan tilkkupeitoksi työkaverille.
Tilkkulaatikossani oli valmiiksi leikattuja sinisiä ja vihreitä suiruja, joita oli nopeaa ommella tilkkublogeiksi ja -peitoksi. Suunnitelma ei ollut valmis aloittaessani ompelua, mutta ommellessa se tarkentui. Tilkut ovat puuvillaa, välissä tavallinen vanu ja pohjana puuvillakangas. Joten peitto pitäisi kestää myös 60 asteen pesua.
Onnea vielä kerran terveestä vauvasta!
Tilkkulaatikossani oli valmiiksi leikattuja sinisiä ja vihreitä suiruja, joita oli nopeaa ommella tilkkublogeiksi ja -peitoksi. Suunnitelma ei ollut valmis aloittaessani ompelua, mutta ommellessa se tarkentui. Tilkut ovat puuvillaa, välissä tavallinen vanu ja pohjana puuvillakangas. Joten peitto pitäisi kestää myös 60 asteen pesua.
Näissä tilkuissa on monen työkaverin kädenjälki. |
lauantai 31. maaliskuuta 2018
Iloa pääsiäiseen
Pääsiäinen tarvitsi uuden pienen liinan pöydälle. Ompelin sitten kaksi, jotta sain tehtyä työkaverillekin iloisen yllätyksen. Rakastan koneella huristelua ja vapaata tikkausta. Siinä ei tarvitse ajatella, sen kuin antaa mennä ilman syöttäjää. Kankaat ovat kierrätettyjä, osa toiselta työkaverilta saatuja vanhoja verhoja, osa omia pieniä jämätilkkuja.
Hyvää lankalauantaita kaikille!
Tikkauksiin käytin konekirjontalankoja. Päällinen ja pohja 100% puuvillaa ja välissä tosi ohut vanu. |
Hyvää lankalauantaita kaikille!
keskiviikko 28. maaliskuuta 2018
Ruutua ja raitaa Maija-langasta
Satuin Tammisaaressa käsityöliikkeen loppuunmyyntiin, jossa kaikki tuotteet olivat alennettu -50%. Pikkuinen kauppa oli täynnä naisia, joten kaappasin kainalooni vain eri värisiä keriä Maija-lankaa (85% villaa ja 15% polyamidia). Siellä oli niin ahdasta, etten oikein päässyt muita lankoja tutkailemaan, joten vain nuo päätyivät kassiini. Harmi, että lähialueen käsityöliikkeet lopettavat. (Syynä taitaa olla Novitan lankojen tunkeutuminen jokaiseen ruokakauppaan sekä nettikaupat.)
Ideoita ei oikein ole virrannut päässäni ja minun käsilläni pitää olla koko ajan jotain tekemistä, joten päädyin yksinkertaisiin sukkamalleihin.
Ideoiden puuttuessa neuloin näihin sukkiin vain ruutuja 3x3. Olkoon näiden sukkien nimenä ruutusukat. Sukista tuli kokoa 41/42, joten kuvassa on minun pienemmät jalkani eli ne eivät oikein istu kärjestä. Puikot 3 mm.
Tässä mallissa on oma keksimäni jämälankaraidat, jonka nyt tein ostamastani Maija-langasta. Kaavio löytyy täältä. Puikot 3 mm. Maija-lanka oli sen verran ohutta, että neuloin nämä lapsen kokoon 35.

perjantai 16. maaliskuuta 2018
Maailman parhaat lapaset
Yleensä talvisin neulon näitä Jenny-mummon lapasia yhdet tai kahdet, koska ne ovat niin työläät neuloa. Tänä vuonna kuitenkin innostuin neulomaan viidet parit. Kolmet menivät jo uusiin osoitteisiin, mutta kahdet ovat vielä ilman omistajaa. Kyllä niillekin nopeasti omistaja löytyy. Nämä ovat niin haluttuja.
Ennen neuloin näitä vain Smart-langasta, mutta nyt kokeilin muillakin, kun löytyi niin hauskoja värejä, kuten Kaupunkilanka Pispalasta. Se on tuo murrettu väriä vaihtava lanka ja on 100% villaa. En kohdistanut siinä ollenkaan raitoja. Ohjeen näihin löydät blogistani nimeltä Jenny-mummon lapaset. Kaikissa käytin 3,5 mm:n koivuisia sukkapuikkoja.

Siniset lapaset: pohjalanka Smartia, nyppylanka Janne-lankaa. Ruskeat: Pohja Smartia, nyppylanka Kaupunkilanka Pispalaa. Vaaleat lapaset: pohja Kaupunkilanka Pispalaa, nyppylanka on Smartia. |
Pohjalanka Kaupunkilanka Pispalaa ja nyppylanka Dale Falk Superwashia. |
Pohjalanka Kaupunkilanka Pispalaa ja nypyt Dale Falk Superwashia. |
keskiviikko 28. helmikuuta 2018
Hieman ajanvietettä ompelukoneella
Joskus minulle tulee hetkiä, että tahdon vain ommella, mutta ei ole mitään ideoita mitä tekisin. Tällainen hetki oli viikonloppuna, joten otin kangastilkkuja ja vanua ja vain ompelin - vapaakirjontaa koneella. Se sitten on mukavaa! Huristella ilman ajatuksia ja liikutella kangasta neulan viuhuessa koneessa.
Hieman kurkkisin Pinterestin kautta lintuideaa. Sen alkuperäinen kuva löytyi täältä. Lintutilkun tein ensin vapaakirjonnalla. Sen jälkeen maalasin tekstiiliväreillä linnut. (Ruskea väri levisi yli, mutta onko tuo niin väliä.)
En tiedä mihin näitä joskus käytän, mutta nyt ne odottavat toteutusideaa, että teenkö tyynynpäälliset tai jotain muuta niistä.
Hauskaa kuitenkin oli!

perjantai 23. helmikuuta 2018
Appelsiinikakku
Marttojen sivulta löytyi tämä resepti. Hieman on mieto tuo appelsiinin maku, joten seuraavalla kerralla, jos leivon tätä, laitan enemmän appelsiinimarmeladia ja paistan vähemmän aikaa (tuli aika tumma).
Ulkona paistaa aurinko ja maa on valkoinen, mutta minä katson sisällä olympialaisia ja leivoin 😋
Ulkona paistaa aurinko ja maa on valkoinen, mutta minä katson sisällä olympialaisia ja leivoin 😋
maanantai 19. helmikuuta 2018
Sunnuntai-sukat
Kun näin kaupassa tämän Novita 7 veljestä Raita-langan, niin sain idean tästä poikittain neulottavasta sukasta. Päätin kirjoittaa siitä myös ohjeen teille muille. Nimen Sunnuntai annoin siksi, että neuloin nämä sunnuntaina.
Sunnuntai-sukat
Lanka: Novitan 7 veljestä Raita
Menekki: 90 g
Puikot: 4 mm pyöröpuikot tai pitkät puikot ja sukkapuikot
Koko: ohjeessa 38 (jos haluat isommat tai pienemmät, muuta jalkaterässä silmukkamäärää 2 s/koko)
Luo 50 s.
Vasen sukka:
Sukan päällinen: Neulo 40 krs aina oikeaa eli edestakaisneuletta.
Kantapää ja sukan pohja:
Neulo 30 s ja lisää 1 s (ottamalla oikealla puikolla olevan silmukan alemman krs:n silmukka puikolle = lisäys), neulo 1 o, lisäys 1 s (tee lisäys vasemman puikon ed. krs:n silmukasta), neulo loppukrs o.
Tee lisäykset joka 2. krs neuleen oikealla puolella samassa kohdassa 8 kertaa. Käytä neulemerkkiä apuna.
Neulo 8 krs o.
Tee kavennukset kantapään toisella puolella niin, että neulot 36 o, 2 o yht, 1 o, 2 o yht, loput o.
Tee kavennukset joka 2. krs neuleen oikealla puolella 8 kertaa.
Älä päättele työtä vaan silmukoi reunat yhteen neulalla.
Sukan kärki:
Kerää kärjestä sukkapuikoilla 40 s. Aloita 1. krs neulomalla nurjaa. Sitten 2. krs oikeaa, jne. Joka toinen nurjaa ja oikeaa.
Kavenna samalla joka krs:lla: I ja III puikkojen alussa 2 o yht (nurjalla krs:lla 2 n yht) sekä II ja IV puikon lopussa 2 o yht (tai 2 n yht) kunnes joka puikolla jäljellä on 2 s. Vedä ne langalla yhteen.
Päättele langat.
Oikea sukka:
Neulo oikea sukka niin, että aloitat kantapää ja pohja -osuudesta suoraan, jonka jålkeen neulo suora osuus eli sukan päällinen 40 krs. Näin sukan sauma jää jalan sisäpuolelle molemmissa sukissa.
Eli luo 50 s. Neulo 30 s ja aloita lisäykset...
Sukan varren pituutta saat lisää, kun luot enemmän silmukoita. Sukan kokoa muutat niin, että aloitat kantapään lisäykset 2 s välein lisäten tai vähentäen. Esimerkiksi koko 39 (40): Luo 52 (54) s. Kantapäätä aloittaessa neulo 32 (34) s, lisää 1 s, 1 o, lisää 1 s, jatka ohjeen mukaan...
Mukavia helpon sukan neulomishetkiä!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)