Sivut

lauantai 4. tammikuuta 2014

Paluu menneisyyteen

Rintaliivit

Korjasin uusia kaupasta ostettuja rintaliivejä, kun ne ei oikein istuneet parhaalla mahdollisella tavalla ja eikä tuntuneet hyvältä. Muistin siinä korjatessani, että nuorempana tein itse rintaliivit. Kirjoitin jopa lopputyön, proseminaarin ja gradunkin rintaliiveistä.

Etsin siis vanhat rintaliivimateriaalit esiin kaapin pohjalta laatikosta ja tutkin niitä. Osa elastaanineuleista oli kuoleentunut ja ne jouti roskiin, mutta osa oli vielä ihan priimaa. Kaavatkin löytyivät laatikosta. Eikun suurentamaan... Olin nimittäin silloin paljon pienempi (75B) kuin nyt (85B). Ja kun lihoaa, rinnatkin kasvavat ja tietysti ympärysmitta. Aloitin yksinkertaisesta mallista, jossa poimutus rintojen alla. Kaikki nauhat ovat mitä sattui pahvilootasta löytymään.


Sovituksessa huomasin, ettei enää riitä yksinkertainen kangas tukemaan näitä meijereitä. Lisäsin rinnan alapuolelle palan kangasta ja rinnan reunaan tukinauhan. Seuraaviin pitää laittaa kaksinkertainen kangas tai tukevampi neulos.

Mitään erikoisompeleita ei tarvitse. Riittää pieni ja kapea siksak suoran ompeleen tilalle ja leveä siksak joihinkin kohtiin tai kolmipistosiksak.

Alakuminauha olisi saanut olla leveämpi ja tukevampi.


Vähän joutuu kuminauhaa venyttämään, kun ompelee sen kiinni.

Tarkempaa kuvaa en halua itsestäni näin alastomana laittaa.


Alkuperäisen rintaliivin peruskaava ja kuosittelu 
vieressä, koko 75B.


Tässä kaava, jos saisit suurennettua. Piirsin apuviivan 10 cm, jotta siitä voit tarkastaa onko mitta oikein.

2 kommenttia:

Katariina kirjoitti...

Ihanaa... To do-listalle menee. :) peruskaavat on kyllä 20kg keveämpänä piirretty, mutta josko niistä sais kuositeltua.

Mellu kirjoitti...

Ilman muuta tee. Tiesin nytaloittaessani, että malli ei enää istu minulle kovin hyvin, mutta kokeilinpahan vain. Olen ommellut, silloin joskus, erilaisia malleja, myös isompi rintaisille ja kaarituellisia. Itse en kykene käyttämään kaarituellisia, kun ne painaa kylkiluita. Jos tässä innostun, niin katsotaan, josko saisin saumallisia tänne. Kun kuosittelet, lisää alaosaan lisää kaarta (ainakin minä tarvitsen) siihen poimutuksen kohtaan. Nämä oli tavallaan kaavakokeilut :)