Päätin vielä kokeilla yhtä mallia iPadin suojalaukuksi. Sen tein chenille-tekniikalla. Olen pidemmän aikaa miettinyt, mihin käyttäisin kyseistä tekniikkaa, kun valmiista työstä tulee aika paksu ja noita lakanakangastilkkujakin oli kertynyt tilkkulaatikkoon paljon.
Näin tein chenillen:
1. Leikkasin sopivan kokoisen pohjakankaan, johon kiinnitin silittämällä tukikankaan (tukevampi, eikä tarvitse vuorta). Pyöristin yläreunat.
2. Leikkasin ja revin viisi samankokoista lakanakangasta langansuuntaan, jotka olivat noin 2 cm kapeampia kuin pohjakangas. Halusin tikkaukset kassissa täysvinoon. Chenilleen käy 5-10 kangaskerrosta, riippuen kuinka pöyheät "samettirivit" haluaa. (Olisi pitänyt laittaa ainakin kaksi tai kolme kerrosta enemmän tähän kassiin, jotta olisi tullut pöyheämpi.) Värejä kannattaa miettiä hieman, missä järjestyksessä laittaa päällekkäin. Pyöristin tilkkujen kulmat vastaamaan pohjakangasta.
Punainen viiva kuvaa ommelta eli kumpaan suuntaan haluat tikkauksen ja miten kangas leikataan (nuoli=LS). |
3. Neulasin kangaskerrokset pohjaan ja piirsin ensimmäisen täysvinon ompeluviivan kankaiden päälle. Tämä siksi, että aloitus tulee täysin 45 asteen kulmaan langansuunnasta. Tikkausten väli oli 1,5 cm. Ompelun edetessä piirsin silloin tällöin uuden apuviivan, jotta "vapaalla kädellä" ommellut tikkaukset eivät alkaisi heittää paljon. Chenillessä on tärkeää, että kangas pysyy täysvinossa ompeleeseen nähden. Ompelin kaikki tikkaukset kangaskerroksiin. Tikkausten alkuun ja loppuun edestakaisommel.
4. Leikkasin tilkkukangaskerrokset tikkausten väleistä keskeltä. Varoin leikkaamasta pohjakangasta!
5. Pesin ja harjasin "chenille-samettia". Laitoin kuivumaan.
6. Kuivumisen jälkeen vielä kannattaa harjata paljon kovalla harjalla ja mahdollisesti höyryttää rypyt pois pohjakankaasta nurjalta.
7. Ompelin suojalaukun valmiiksi. Laukussa on 50 cm:n vetoketju.
6 kommenttia:
Onpa hauska tekniikka!
Meidän mummu teki samalla tekniikalla aikoinaan tyynynpäällisiä. Kiitos tekniikan muistuttelusta... Voisi itsekkin ihan mummum muistoksi tehdä pari tyynyä, tai sitten käyttää tekniikkaa johonki muuhun :)
Mukavaa, kun kommentoitte <3
Tyynynpäällisiä, pannumyssyjä ja -lappuja, kasseja, penaaleita, mattoja, jne. mitä vaan, mitä keksit. Olen myös nähnyt, kauan sitten, takinkin tällä tekniikalla. Mutta laita enemmän kuin 5 kerrosta. Tuo minun tuli hieman löysä ja se pitäisi olla pöyheä. Jenni, olisi kiva nähdä, mitä keksit...
Kivan näköinen! Minäkin olen joskus tuolla tekniikalla tehnyt tyynyjä sekä yksityiskohtia vaatteisiin. Täytyisi taas kokeilla, tykkään muutenkin kaikista erikoistekniikoista, niillä saa kivaa ilmettä käsitöihin :)
Kivan näköinen iPadin suoja, olen joskus myös tehnyt tällä tekniikaalla tyynynpäällisiä ja pannumyssyn, kiva tekniikka.
Me onntehty kässätunneilla mun oppilaiden kanssa. Jos päällimmäisessä kankassa on joku seökeähkö kuvio, se näkyy hauskasti valmiissa työssä.
Lähetä kommentti