Tuli vähän kiire saada Käly Siniselle valmiiksi synttärilahjaksi tyynynpäälliset, joita olin jo kauan mielessäni suunnitellut, mutta toteutus jäi sitten kuitenkin viime tippaan. Myöhästyttiin "vain" tunnin synttärikahveilta ompelun takia. Kankaan ostin yli kuukausi sitten Eurokankaan palalaarista ja se on 100% luonnonsilkkiä. Kevään tunnelmiin sopi konekirjailuiksi kesäiset sudenkorento ja perhonen.
Koska kangas oli tummaa, niin kirjailumallin piirtäminen vaalealla liitukynällä kankaalle on hyvin epätarkkaa. Ratkaisin ongelman niin, että piirsin kaavasilkkipaperille mallin ja ompelin ilman lankaa vapaalla kirjonnalla (ns. parsinta) ääriviivat siihen. Sitten siirsin paperin kankaalle ja alle laitoin irti revittävää tukikangasta. Tämän jälkeen ompelin kuvion ääriviivat koneella konekirjontalangalla, jonka jälkeen revin kaavapaperin pois. Repiminen oli helppoa, koska olin jo aikaisemmin ommellut ääriviivoja pitkin reikiä, niin pienetkin paperinpalat lähtivät helposti pois. Sitten aloitin vapaakirjonnan koneella ääriviivojen sisälle yhdellä ainoalla värillä (konekirjontalangalla), koska halusin läpikuultavan tuloksen.
Yläkuvassa vasemmalla rei'itetty mallipaperi, ylhäällä irtirevittävää tukikangasta ja oikealla paperin päältä ommeltu kuva. Alakuvassa paperin repiminen ääriviivakuvasta |
Hyvää syntymäpäivää, Käly Sininen!
2 kommenttia:
Sievät ja hyvin tehdyt kirjonnat.
Sadunomaisen herkät. Näkyvät kivasti sinisellä pohjalla. Hienot!
Lähetä kommentti