Veteen liukeneva kirjontakalvo eli katoava materiaali
(Kauppanimet Solvy ja Hidro)
Kalvo on erikoismateriaalia, jota käytetään kone- ja käsinkirjonnassa. Sitä voidaan ommella ja se häviää lämpimässä vedessä. Sitä voi myös käyttää tärkkäämiseen (jätepaloja) ja hentojen kankaiden ompelun apuna. Voi käyttää ompelukehystä apuna, mutta se ei ole välttämätöntä. Pelkällä ompeleella tai kankaanpaloilla ja langan yhdistämisellä saa aikaan mitä erikoisempia pintoja. Kahden kalvon väliin voi laittaa kangassilppua, lankoja, pitsejä, yms, jotka yhdistetään ompeleilla. Itse käytän ompelukoneessa mielellään konekirjontalankoja sekä muiden lankojen (puolassa) yhdistelmää. Tikkien pitää sitoutua toisiin ompeleisiin, muuten liuotuksen jälkeen sinulla on käsissäsi ainoastaan kasa lankoja (huom! siksakin alla esimerkiksi suoraa ommelta).
Näin tein tämän liinan kirjonnat:
Olin jo ommellut liinan muuten valmiiksi, mutta siitä puuttui aukoista reunat ja "konekirjontapitsit" sekä vapaakirjonnat muualle.
Kiinnitin nuppineuloilla kaksi kerrosta Solvya aukkokohtiin ja ompelin tiheällä siksakilla reunat (kalvo kiinnittyi samalla). Kaksi kerrosta Solvya siksi, että kestäisi paremmin myös tiheitä ompeleita, jotka helposti repäisevät kalvon rikki.
Revin nurjalta liikoja Solvy-kalvoja pois, jotta on helpompi ja nopeampi liuottaa kalvo vedellä (ei tule niin paljon tärkkiä, jota pitää kauemmin liuottaa).
Koneessa oli ylälankana konekirjontalankaa ja alalankana tavallista ompelulankaa. (Alalankana voi myös käyttää konekirjontalankaa, jos haluaa. Tällä kertaa en sitä käyttänyt.)
Tässä on aukkokohdissa kiinni kalvokerrokset ja sitten pääsin vapaakirjontaan.
Tikkasin verkkomaista vapaatikkausta kalvoon ja kankaalle. Koneessa oli syöttäjät laskettu alas eli vapaatikkausasentoon ja tikkinä oli suora. Ommeltavan materiaalin kuljetus/siirto tapahtuu käsillä.
Kun työ oli ommeltu, huuhtelin sitä kauan lämpimän veden alla. Jos haluat ettei tule tärkättyä pitsiä, huuhtele niin kauan, että liimamaisuus kokonaan poistuu. Jätin vähän liimamaisuutta, jotta on tärkki pitsissä (eli kovempi kuin yksin konekirjontalanka).
Annoin vähän aikaa kuivua ja kosteana silitin litteäksi.
Seuraavat kuvat ovat esimerkkejä töistäni, joissa olen käyttänyt apuna veteen liukenevaa kalvoa eli Solvya:
Hihattoman puseron etukaarroke. Ylä- ja alalanka konekirjontalankaa. |
Kaupasta ostettu hihaton pusero, jonka tuunasin konekirjonnalla. |
Edellisen puseron yksityskohta. |
Parvekkeen oven verho. |
Vessan pellavaverho, jossa on hämähäkinseitti ja hämähäkki. |
Edellisen verhon yksityiskohta. Hämähäkki on ommeltu koneella, mutta apuna siinä on käytetty silittämällä häviävää materiaalia, joka on kangasmaisempaa. |
Harjoitelma silkin reunapitsiksi. |
Pitsi ja kuva, kuinka ompelin pari metriä roosaa pitsiä. Alalankana (osassa kohdissa) helmilanka ja ylälankana konekirjontalanka. |
Harjoitelma "revinnäisestä" ompelukoneella. |
Harjoitelma kangassilpun lisäämisestä. |
Harjoitelma nauhan ompelusta "pitsiin". |
Suosittelen kokeilemaan!
5 kommenttia:
Onpa kiva yhteenveto Solvyllä tekemistäsi töistä. En ole koskaan käyttänyt/nähnyt Solvya. Mutta toisenlaista vesiliukoista tukimateriaalia olen käyttänyt ja sitä on nytkin kaapissani.
Hienot ohjeet ja kivoja ideoita. Olen käyttänyt solvya kirjoessa pyyheliinoihin ja neuleelle.
En ollut kuullutkaan tämmöisestä (noh, en omista ompelukonettakaan) mutta hauskalta vaikuttaa! (: Kiitos tietoiskusta.
Mielenkiintoista! Olen tätä joskus käyttänyt opiskeluaikana, mutta unohtanut solvyn olemassaolon. Kätevä apumateriaali!
Hienoja töitä. Tämä katoavan materiaalin tekniikka on kiinnostanut minua jo vuosia, mutta en ole saanut aikaiseksi pientäkään kokeilun poikasta ;)
Lähetä kommentti