Sivut

lauantai 11. helmikuuta 2017

Kepparibuumi

Keppihevonen on mukava liikuntamuoto. Koulumme on "Liikkuva koulu" ja siihen liittyen keksittiin kepparit, jotta saisimme osan oppilaista liikkumaan välitunneilla. Luokkani tytöt harrastavat vapaa-aikanaan jo kyseistä lajia, joten koulullekin piti saada keppareita, jotta välitunneilla on lainahevosia.

Pajapäivä sattui hyvin sopivasti, niin minä pidin kepparipajan, jossa vanhoista villasukista tehtiin koulukäyttöön keppihevoset. Kymmenen innokasta koululaista oli valmistamassa niitä, mutta ne jäivät hieman kesken, koska aika loppui. Meidän luokan oppilaat lupasivat tehdä ne loput valmiiksi ja opekin teki omansa valmiiksi kotona.




Tässä Melkku valmistaa omaansa. Hän teki sitä toisen tytön kanssa
yhteistyössä. Melkulla on oma keppariblogikin, jonka hän perusti joitakin
viikkoja sitten. 

Villasukka otettiin pohjaksi, koska liian hienoista voisi tulla riitaa lainatessa ja muiden mallien tekemiseen menisi liian paljon aikaa. Keppihevostalli koulusta puuttuu vielä (tulee eteiseen). Esteetkin puuttuvat, mutta ne tulevat myöhemmin, kun keksimme yhdessä oppilaiden kanssa minkälaisia ne ovat, jotta niitä on helppo käyttää ja palauttaa sisälle koulupäivän jälkeen.

Hienoja keppareita voi itse valmistaa netin ohjeilla. Osassa on myös kaavat mukana, kuten tässä lehden ohjeessa.

Hauskoja laukkahetkiä hevosystävät!
Julkaisen kuvan hienoista kaikista keppareista, kun ne valmistuvat.

2 kommenttia:

Vaateviidakon Pirjo kirjoitti...

Hieno idea käyttää vanhoja sukkia. Tulee jokaiselle oma persoonallinen ilme :)

Jokke kirjoitti...

Ihahaa, ihanaa, niin omanlaisiansa jokainen.