Kultainen ruusu
Minulla oli jäänyt vihreää trikoota pojan joululahjapuserosta. Vihreästä väristä ja kultakangasjämästä idea sitten lähti. Kokonaan en saanut paitaa jämästä, vaan jouduin käymään ostamassa hihoihin lisää trikoota, kun en halunnut hihoja ihan tilkuista. Kultainen ruusu idean sain Pinterestin yhdestä ruusupaidasta, jossa oli alapuolen kankaana käytetty kirjavaa trikoota. Trikoo olisi saanut olla laskeutuvampaa, esimerkiksi viskoosi-elastaania, mutta sitä ei nyt ollut. Helman linja ei tule tässä trikoossa niin kauniisti esiin.
Tekniikka on sama kuin minun "viilletyissä" paidoissa, mutta nyt kuvion ompelin ruusun muotoon (alla kultaneulos) ja leikkelin viillot kuvion mukaan. Kastelin valmiin paidan, jotta viillot aukeaisivat paremmin.
Näin ompelin ruusun:
1. Leikkasin paidan etukappaleen ja sinne alle leikkasin kultatrikoopalan samalla langansuunnalla. Neulasin sen alle ja piirsin liidulla ruusun terälehdet eli mistä ompelen.
2. Ompelin liitumerkkien mukaan tiheällä suoralla ompeleella. (Tarkastin tilkkuun tikin kestävyyden venyttäessä.)
3. Leikkasin varovasti auki vihreään trikooseen viillot ompeleiden/terälehtien sisältä. Kastelin, jotta trikoo rullautuu kauniisti.
Ompelin paidan saumurilla ja helman tällä kertaa siksakilla pienellä päärmeellä.
Arkeen taas uusi paita, mutta ei näillä pakkasilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti