Sivut

torstai 29. kesäkuuta 2017

Hedelmä-vaahtokarkkileivokset

Olin eilen Anitta-ystäväni luona kahvilla, ja hän tarjosi kahvin kanssa mangoleivoksen, jossa oli porkkanakakkutyyppinen pohja. Pitihän sitä kokeilla kuinka kotoa löytyvillä tarvikkeilla onnistuu samantyyppinen, mutta hieman vähempi rasvainen.

Käytin hyväksi havaittua Sarin porkkanakakkureseptiä pohjaan ja päällisen muuttelin vadelma-vaahtokarkkileivoksista.


Hedelmä-vaahtokarkkileivokset

Pohja:
2 kananmunaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
2 tl vaniljasokeria
2 dl rypsi-, rapsi- tai auringonkukkaöljyä
3 dl raastettua porkkanaa

Päällys:
2 dl tropiikkitäysmehua (tuoremehu)
2 rkl sokeria
150 g minivaahtokarkkeja tai isoja pilkottuna
4-6 tippaa keltaista elintarvikeväriä
4 dl vispikermaa

1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita toisessa astiassa jauhot, leivinjauhe ja mausteet. Lisää jauhoseos ja öljy munasokerivaahtoon. Sekoita lopuksi taikinaan porkkanaraaste. 
2. Laita leivinpaperi n. 20 x 30 cm:n vuokaan ja levitä taikina siihen. Paista 175 asteessa 25-30 minuuttia. Tarkasta tikulla, että taikina on kypsä. Ota pohja jäähtymään ja aloita päällys.
3. Lämmitä mehu ja sokeri kattilassa kiehumispisteeseen. Lisää kuumaan mehuun vaahtokarkit ja sekoita, kunnes vaahtokarkit ovat sulaneet mehuun. (Jos seos jäähtyy, eikä karkit sula, voit laittaa kattilan uudestaan kuumalle liedelle, mutta älä keitä.) Anna jäähtyä. Vaahdota kerma ja lisää siihen jäähtynyt vaahtokarkki-mehuseos. Valuta jäähtyneen pohjan päälle.
4. Laita jääkaappiin. Noin kahden tunnin päästä voit leikata sopivan kokoisiin paloihin ja koristella oman maun mukaan. 

PS: Oli vähän miedon makuinen vaahtokarkkiseos. Seuraavan kerralla lisään yhden purkin vauvojen mangososetta ja vähemmän mehun määrää suhteessa soseeseen.


Tänään on tullut touhuttua sitä sun tätä. Niistä enemmän tulevina päivinä. Aurinko paistaa ja on puuskittainen tuuli. Pitääpä lähteä tarkastamaan tiluksia 🌞🐈🍓🐾

Ei kommentteja: