Sivut

torstai 22. kesäkuuta 2017

Juhannusaatonaaton verhoilua

Kotona asuva poikani Valtsu oli jo jonkin aikaa jutellut uudesta verhosta huoneeseensa ja vaan sinne pikkuikkunaan. Isossa ikkunassa on tumman sininen rullaverho ja hänen mielestään siihen ei muuta tarvitse. Äiti kyllä on eri mieltä, mutta tuumasta toimeen. Pääsinpä helpommalla.


Kankaan ostin Model Map Björkholmilta Pohjasta (verkkosivut ja -myynti täällä). Kangas oli tuplaleveää, joten suurta kaitaletta ei tarvinnut. Tein verhosta kaksinkertaisen, koska kangas kuultaa hieman läpi.









Verhon kiinnityssysteeminä keksittiin näinkin yksinkertainen: koukut ikkunaan ja verhoon sirkat. Saa sitä sitten pitää kiinni tai roikkumassa auki.

Etsinnässä on ollut jo kuukauden päivät verhoilukangas tuunattaviin tuoleihin. Olin käynyt katsomassa lähialueen kaupat, mutta mikään ei natsannut. Toissapäivänä sitten selasin nettiä ja muistin käydä Vallilan sivuilla. Jes, siellä oli ale, joten... löysin tuoliin kankaan ja innostuin ostamaan lisäksi paria muutakin mallia. Nämä Pyryn huoneen verhot ovat nimeltään Mulberry. Tilasin tuon kangaspalan muuhun käyttöön, mutta se ei siihen käynytkään, joten Pyry sai vierailuhuoneeseensa uuden verhon. Poimutettuna kauniit ovet ja ikkunat eivät kunnolla näy, mutta verho avattuna, tuo on mielestäni upea.


Nyt laskeutumaan juhannuksen viettoon. Oikein mukavaa juhannusta 🌞🌞🌞

Ei kommentteja: