Oppilaani saivat viikolla käyttöönsä "omat" (koululta lainassa) iPadit ja niissä jokaiselle tuli mukana laturi. Ainakin aluksi latureita säilytetään luokassa. Nyt ne laturit ovat laatikossa ja sekasotku on kauhea, eikä omaa laturia löydy helposti. Sain eilen idean, joka piti heti toteuttaa. Tein latureille ripustettavan taskusäilyttimen. Taskuissa on jokaisen nimi ja sisällä oma laturi.
Kankaat löytyivät taas kerran omista tilkkulaatikoista. Taustakangas on Minna P:ltä saatu vanha verho, sen takana on tukikankaana vanhaa tukevaa lakanaa, taskut ovat jämätilkkuja muista töistä. Punainen ei ihan riittänyt kaikkiin taskuihin, joten pistin mukaan vastavärinä vihreää farkkua (joka jäi omista farkuista). Taskuihin nimilapuille ompelin kristallimuovista pienen lokeron. Ripustimena on lyhyt henkari, jonka olen irroittanut sisustuskankaiden riippunäytteistä. Samoista henkareista otin pitkulaiset painot alapäärmeeseen. Taskujen alareunat kiinnitin Eurokankaasta ostetuilla koristeellisilla nauhoilla. Nuo nauhat eivät ole kestäneet pesua, kuviot hävinneet, joten tähän työhön juuri sopivia.
Varsinainen kierrätysten kierrätystyö! Käytössä vasta näkee, oliko tämä hyvä idea ja toimiiko luokassa.
2 kommenttia:
Vaikuttaa näppärältä idelta, ja kivan näköinenkin :)
Lapset tykkäsi tästä ja niin minäkin :)
Lähetä kommentti