Sivut

lauantai 13. helmikuuta 2016

Salmiakkia ja hedelmäkarkkeja -sukkia

Taas lenkkineuletta, mutta toisella tavalla...

Netin syövereistä löysin kuvan tästä neuleesta, mutta unohdin laittaa ylös lähteen. Siis kuva tuosta lenkkineuleesta, joka muistuttaa salmiakkia eli vinoneliötä. Kuvaa sinnikkäästi katseltuani sain selville, miten se neulotaan. Ei, kun neulomaan sukanvarsia jämistä. Liukuvärjätyt langat ovat kahta eri lankaa, ohuita, Novitan Tico ticoa ja Jawoll Magic dégradéaa ja Valkoinen on Alize Superwashia. Puikot 2,5 mm. Varressa silmukoita on 72 ja jalkaterään vähensin 66:aan.

, 

Kuinka sitten neuloin tuon salmiakkikuvion? Kuvio on jaollinen kuudella, joten silmukkamäärän saa siitä. Tässä kuvia kahdesta kerroksesta, ensimmäisessä tehdään neuloessa lenkit, toisessa ne pujotetaan edellisen kerroksen silmukoihin. Yritän selventää asiaa kuvien viereen.




Neulo alussa 5 krs o.

6. krs: 2 o, *koukkaa lenkki puikolle (ei seuraavan vaan toisen silmukan 4 kerrosta  alaspäin reiästä), 3 o, lenkki (samasta silmukan reiästä kuin edellisen lenkin koukit), 3 o*. Toista *-* krs loppuun.




7. krs: 1 o, *pujota puikko lenkkiin ja vie se silmukan yli ja neulo se sitten vielä oikein, 3 o, vie puikko lenkin läpi ja hae sen kautta seuraava s o, 1 o*. Toista *-* krs loppuun.

8.-10. krs oikeaa.

Toista 6. ja 7. krs, mutta aloita lenkki puolikkaalla, jotta kuvio siirtyy kolme silmukkaa eteenpäin.

3 krs o. Toista alusta (6.krs).


Innostuin kokeilemaan täysin jämälangoista toisen sukan, jossa käytin samaa tekniikkaa. Lankoina Alize Superwashia ja Lane Cervinia Foreveriä. Puikot 2,5 mm. Varressa 66 silmukkaa ja jalkaterässä sama määrä.


Ja vielä kolmannet on tulossa. Langat Alize Superwashia ja vihreä raita Stepiä. Puikot 2,5 mm. Silmukoita 66.

Koti on tyhjän tuntuinen, kun kissamme Pörrö yllättäen kuoli. Sillä oli tapana istua tai maata minun neuloessa siinä tuolin oikean puoleisella käsinojalla ja kehrätä tai kerjätä silityksiä. Neuloin juuri silloin tätä viimeistä sukkaa, kun Pörrö sai rajun kipukohtauksen ja tunnin sisällä se kuoli. Ehdimme eläinlääkärin odotustilaan ja eläinlääkärille jäi vain kuoleman toteaminen. Niin surullista!
Kyynelsilmin jatkan tätä sekavaa jämissukkaa...

lauantai 6. helmikuuta 2016

Siskorusettisukat

Nyt neulotaan syöpää sairastaville naisille Siskorusettisukat, jotta he saavat hyvän mielen, lämpimät jalat ja tietoa Siskot -tukijärjestöstä!   


Osallistu ja neulo kauniit Sisko­rusettisukat ja lähetä ne Siskoille – me vyötämme ne ja toimitamme edelleen syöpään sairastuneille kautta maan. Voit myös antaa ne suoraan syöpää sairastavalle sukulaiselle, tuttavalle tai itselle. 

(Tästä voit suoraan tulostaa vyötteen mukaan sukkiisi.)


Kerrotaan yhdessä, ettei kukaan ole yksin!

Siskot ry on syöpään sairastuneiden naisten potilasyhdistys. Siskot ry:n tarkoituksena on tukea syöpään sairastuneiden naisten kuntoutumista ja rikastuttaa heidän fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointiaan kaikkialla Suomessa. 




Ohje Siskorusettisukkiin löytyy täältä (myös pdf:nä) ja lisätietoa Siskoista www.siskot.info.


Ohje on viitteellinen ja voit itse muokata itsellesi sopivan mallin kirjoneulekaaviosta ja sukasta. Sukan värinä voi olla muukin kuin luonnonvalkoinen, mutta toivomme, että siskorusetti pysyy pinkkinä. Mallikuviota voi käyttää moneen kertaan, siis monta siskorusettia, tai rusetti yksinään silmukoita jäljitellen tai neuloa vain pinkin rusetin roikkuvalla sydämellä. Voit siis jättää pois alassuin olevat sydämet (itse en niin tehnyt, koska silloin tulisi nurjalle niin pitkät lankajuoksut, joita pitää sitoa kiertäen). Kerroksien 11-20 sydämiä voi myös käyttää moneen kertaan, jolloin syntyy siskorusettisydänsukat. Sydän voi olla muunkin värinen kuin ohjeessa.

Siskorusettisukkien ohje on varresta varpaisiin neulottu sukka. Kärjestä varteen tehtävissä sukissa kuvio kaaviossa 2 on väärin päin, joten käännä se ennen neulomista.

Jos sukan malli tuntuu käsialallesi liian suurelta, kavenna enemmän silmukoita ennen kantalappua tai kiilakavennuksissa. Jokaisella meistä on erilainen käsiala, siksi malliin on laitettu neuletiheystieto ja vain puikkosuositus.

Ohjeen lyhenteet:

s  = silmukka
o = oikea silmukka
n  = nurja silmukka
krs = kerros
2o 2n  = kaksi oikeaa ja kaksi nurjaa silmukkaa -resori
I, II, III, IV puikko = ensimmäinen, toinen, kolmas ja neljäs puikko
2 n yht = neulo 2 nurjaa silmukkaa yhteen nurin
2 o yht = neulo 2 silmukkaa oikein yhteen
s kiertäen = neulo oikea silmukka takareunasta, jolloin silmukkaan muodostuu kierre

Kaaviossa 1:
─   nurja silmukka
ӏ    oikea silmukka


















Toivon, että joku teistä tukisi syöpään sairastuneiden Siskojen kuntoutusta. Siskot - syöpäkuntoutujat ry:n sivuille pääset tästä. Voit tukea hyvää ja tarpeellista toimintaa kannatus- tai potilasjäsenenä nettisivun kautta. Koskaan ei tiedä, koska sinä tai läheisesi kuulutte meidän joukkoon, jotka sairastuvat syöpään :(
(Siskot ry on tarkoitettu tukemaan kaikenlaisiin syöpiin sairastuneita naisia, ei vain rintasyöpään.)


Sydämelliset Siskot toivovat tukeanne lämpimin jaloin <3

Voit kysyä neuvoa sukista kommenteissa tai laittaa muunlaista kannustusta syöpää sairastaville naisille. Päivitän tätä sivua tarpeen mukaan. Kiitos jo etukäteen kaikille, jotka osallistuvat Siskorusettisukka-kampanjaan!

Tekstiiliteollisuuden verkkokauppa tarjoaa 15% alennuksen Teetee Pallaksesta, kun tilaat näitä lankoja Siskorusettisukkiin. Tästä pääset Teeteen sivulle.

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Kissoja ja koiria

Tuttavan tuttava pyysi kirjoneulesukkia kahdet kokoa 38 ja 42. Teinpä sitten molempia kokoja kissoja ja koiria. Koirien oli tarkoitus olla bichon frise-rotua, mutta niiden korvat tuottivat vaikeutta piirtää ruutupaperille, joten ratkaisin ongelman niin, että tein westien pään noihin kirjoneuleisiin. Olen itse kissaihminen, joten koirien kuvia oli katseltava netistä ja piirreltävä monta kuvaa koirista.

Sukissa on käytetty sekaisin samanpaksuisia sukkalankoja: Novitan Pikkusiskoa, Alize superwashia ja Stepiä. Puikot olivat 2,5 mm. Resorissa käytin paljon keksimääni silmuresoria, jonka ohje löytyy tältä sivulta.


Kissojen ruutukaavio löytyy tätä painamalla.


Toivottavasti kelpaa ja jos ei, niin joku kyllä nämä huolii lahjaksi.

On tulossa iso hyväntekeväisyyssukkakampanja, joka kestää vuoden loppuu. Olen siihen suunnitellut sukat viime syksynä. Sen julkaisen ensi viikolla. Jännää!

perjantai 15. tammikuuta 2016

Retrosukat ja miehellekin sukat uusiin kenkiin

Ketju-sukat 1970-luvun värein
Ostin, kun halvalla sain, Korian ABC:ltä Novitan myymälästä Nalle-lankaa. Siellä oli alekorissa vain ruskeaa, sinapinkeltaista ja vihreää lankaa halvalla. Pitihän niitä kuitenkin ostaa. Tein sinapista ja ruskeasta raidalliset sukat, jonka varteen lisäsin kirjoneuleena mustaa Novitan Wool-lankaa. Koska Wool on 100% villaa, se ei kestä sukankulutusta, en voinut sitä laittaa kirjoneuleena jalkaterään, vaan ratkaisin sen niin, että tein yhden ketjurivin silmukoita jäljitellen neulalla pistellen sukan päälle. Meneehän ne noinkin. Silmukoita puikolla 14 ja puikot 3 mm. Koko on isompi kuin oma mallijalka eli 39.







Mieheni osti joululomalla Rieker-talvikangät. Hän valitteli kuitenkin varren mataluutta, vaikka muuten kengät ovat villavuoriset ja mukavat. Neuloin hänelle ohuet villasukat, joihin tein varresta vähän lämpimämmän. Luulin itse keksineeni varren mallin, mutta sitten näin jossain villasukkaryhmässä, että niitä on muillakin ja mallia olivat kutsuneet Vöyrin malliksi.
Jouduin sukkiin käyttämään kotoa löytyvää lankaa, koska kaupat eivät olleet auki silloin, joten sukissa on kirjavaa Alize Wool superwash -lankaa. Puikot 2,5 mm.



Varren mallineule olisi ollut kauniimpi yksivärisestä langasta, mutta nyt olivat muut asiat tärkeitä.
Mallineule:
1.   1 krs n
2.   6 krs o
3.   *6 s nurjaa, ota 2 s alimmäisen nurjan kerroksen silmukan kanssa nurin*,  *-* toista krs loppuun.
4.   6 krs o
5.   2 s n, *ota 2 s alimmäisen nurjan kerroksen silmukan kanssa nurin, 6 n*,  *-* toista krs loppuun.
Jatka näin, että aina 6 krs oikeaa väliin ja vuorotellen kohdat 3. ja 5.

Nyt on maa valkoinen täällä Etelä-Suomessakin. Hyviä lumenkolaushetkiä kaikille!

torstai 7. tammikuuta 2016

Katoava materiaali (Solvy) ompelun apuna lehtiliinassa

Tämä lehtiliina on ollut kesken jo kauan. Nyt sain sen viimein tehtyä loppuun. Jotenkin ei ole vain huvittanut, vaikka vapaakirjonta koneella on kivaa. Käytin liinan aukkokohtiin apuna veteen liukenevaa materiaalia, johon ompelin verkkomaisia ompeleita. Kalvomateriaalista kirjoitan kuvan alla lisää. Sain uuden liinan pöytään, kun keräsin joululiinat pois. Meillä joulu kerätään loppiaisena kaappiin.

























Veteen liukeneva kirjontakalvo eli katoava materiaali
(Kauppanimet Solvy ja Hidro)
Kalvo on erikoismateriaalia, jota käytetään kone- ja käsinkirjonnassa. Sitä voidaan ommella ja se häviää lämpimässä vedessä. Sitä voi myös käyttää tärkkäämiseen (jätepaloja) ja hentojen kankaiden ompelun apuna. Voi käyttää ompelukehystä apuna, mutta se ei ole välttämätöntä. Pelkällä ompeleella tai kankaanpaloilla ja langan yhdistämisellä saa aikaan mitä erikoisempia pintoja. Kahden kalvon väliin voi laittaa kangassilppua, lankoja, pitsejä, yms, jotka yhdistetään ompeleilla. Itse käytän ompelukoneessa mielellään konekirjontalankoja sekä muiden lankojen (puolassa) yhdistelmää. Tikkien pitää sitoutua toisiin ompeleisiin, muuten liuotuksen jälkeen sinulla on käsissäsi ainoastaan kasa lankoja (huom! siksakin alla esimerkiksi suoraa ommelta).

Näin tein tämän liinan kirjonnat:

Olin jo ommellut liinan muuten valmiiksi, mutta siitä puuttui aukoista reunat ja "konekirjontapitsit" sekä vapaakirjonnat muualle.

Kiinnitin nuppineuloilla kaksi kerrosta Solvya aukkokohtiin ja ompelin tiheällä siksakilla reunat (kalvo kiinnittyi samalla). Kaksi kerrosta Solvya siksi, että kestäisi paremmin myös tiheitä ompeleita, jotka helposti repäisevät kalvon rikki.


Revin nurjalta liikoja Solvy-kalvoja pois, jotta on helpompi ja nopeampi liuottaa kalvo vedellä (ei tule niin paljon tärkkiä, jota pitää kauemmin liuottaa).

Koneessa oli ylälankana konekirjontalankaa ja alalankana tavallista ompelulankaa. (Alalankana voi myös käyttää konekirjontalankaa, jos haluaa. Tällä kertaa en sitä käyttänyt.)





Tässä on aukkokohdissa kiinni kalvokerrokset ja sitten pääsin vapaakirjontaan.







Tikkasin verkkomaista vapaatikkausta kalvoon ja kankaalle. Koneessa oli syöttäjät laskettu alas eli vapaatikkausasentoon ja tikkinä oli suora. Ommeltavan materiaalin kuljetus/siirto tapahtuu käsillä.



Kun työ oli ommeltu, huuhtelin sitä kauan lämpimän veden alla. Jos haluat ettei tule tärkättyä pitsiä, huuhtele niin kauan, että liimamaisuus kokonaan poistuu. Jätin vähän liimamaisuutta, jotta on tärkki pitsissä (eli kovempi kuin yksin konekirjontalanka).

Annoin vähän aikaa kuivua ja kosteana silitin litteäksi.
Seuraavat kuvat ovat esimerkkejä töistäni, joissa olen käyttänyt apuna veteen liukenevaa kalvoa eli Solvya:
Hihattoman puseron etukaarroke. Ylä- ja alalanka konekirjontalankaa.
Kaupasta ostettu hihaton pusero, jonka tuunasin konekirjonnalla.
Edellisen puseron yksityskohta.
Parvekkeen oven verho.
Vessan pellavaverho, jossa on hämähäkinseitti
ja hämähäkki.
Edellisen verhon yksityiskohta. Hämähäkki on ommeltu koneella, mutta
apuna siinä on käytetty silittämällä häviävää materiaalia, joka on
kangasmaisempaa.
Harjoitelma silkin reunapitsiksi.
Pitsi ja kuva, kuinka ompelin pari metriä roosaa pitsiä. Alalankana
(osassa kohdissa) helmilanka ja ylälankana konekirjontalanka.
Harjoitelma "revinnäisestä" ompelukoneella.
Harjoitelma kangassilpun lisäämisestä.
Harjoitelma nauhan ompelusta "pitsiin".
Veteen liukenevaa kalvoa saa nettikaupoista (esim. Ullaka) tai Karjaalta Pirjon Lanka ja Neuleesta. Eikä ole kallista. Jämäpaloja voi säästää ja käyttää tärkkäämiseen.
Suosittelen kokeilemaan!

maanantai 4. tammikuuta 2016

Cookies kaappilöydöistä

Teki mieli sunnuntaina jotain hyvää. Kaivelin keittiönkaappeja ja löysin avattuja pusseja suklaanappeja sekä hieman sekalaisia pähkinöitä...ja eikun leipomaan. Näin syntyi ihanat cookies-keksit muunnellulla Daim-piparien reseptillä.


Suklaanappi-cookies
40-50 kpl

200 g voita
2 dl sokeria
2 rkl siirappia
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1 1/2 dl kaurahiutaleita
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl pähkinärouhetta
noin 2 dl maitosuklaa- ja tummasuklaanappeja

1. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää siirappi ja kananmuna hyvin vatkaten. Sekoita loput aineet keskenään ja lisää taikinaan.
2. Jaa taikinasta kahdella lusikalla pieniä nokareita leivinpaperille. Paina sormella ne hieman litteämmiksi.
3. Paista 180 asteessa 10-12 minuuttia.

Jäähdytä ja nauti!

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Vuosi alkoi sukilla

Hyvää uutta vuotta kaikille!
Niin se vuosi hurahti ja uusi alkoi.
Tässä parin viikon sukkia, joita olen nikuttanut kaikkien kotitöiden lomassa (ja vähän niiden sijaankin) ja pitsisukkia neuloin automatkalla apukuskina.

Kissat aidalla 2
Jo toiset kissasukat. Tällä kertaa neuloin Emman ja Sulon emännälle. Kissakaavion löydät aikaisemmasta sukkapostauksestani, johon tein kissasukat eri värisestä Alize-langasta. Näissä lanka oli Cervinia Forever ja Novitan Pikkusiskoa. Puikot 2,5 mm. Yläresorissa on hieman mustaa silmuresoria, johon ohje täällä.


Kesän muisto -sukat
Pirjo Iivosen kirjasta Unelmien silmukat on ohje näihin. Ihan kiva malli ja helppokin, jos lukisi vaan ohjeen kunnolla. Huomasin vasta ensimmäisen sukan kärkikavennuksessa, että olin tehnyt kuviossa väärin päin toisen virkkauksen ja neuleen yhdistyskavennuksen. Neuloin toiseenkin sukkaan saman virheen.

Hieman kritiikkiä Pirjo Iivoselle, jos tulee kirjasta toinen painos ja korjaat virheitä: kaavioissa 1 ja 2 ei voi virkkaus lähteä keskeltä silmukkaa. Se pitäisi piirtää joko oikealle tai vasemmalle riippuen kummasta puolesta virkkaus aloitetaan. Tässä kohtaa jouduin soveltamaan (ja myös purkamaan ja kokeilemaan eri vaihtoehtoja), kun en sukan kuvasta saanut tätä kohtaa selville. No, tulipa kokeiltua tätäkin. Kirja on kyllä ihana ja mallit ihanan omaperäisiä.

Lanka Nallea ja puikot 3 mm.
Pitsisukka
Ohjeen olen saanut jostain lehdestä, mutta koska unohdin kirjoittaa lähteen ylös paperiin, niin en voi sitä kertoa. Olisiko ollut Kotiliesi, vuonna miekka ja kirves?
Lankana 7 veljestä ja puikot 3,5 mm. Vähän liian paksu lanka minun makuuni.


Niin se vuosi lähti käyntiin... sukkia neuloessa. Nyt puikoilla miehelleni ohuet villasukat, mutta niistä lisää myöhemmin...

Luovaa käsityövuotta 2016 kaikille <3

Käykäähän äänestämässä 12.1 asti http://sisustusniksit.fi/ -sivulla valaisinhaasteessa blogeja (kerran päivässä voi äänestää), niin voit voittaa 300 euron valaisinlahjakortin taloon.comiin. Ystäväni Sirpan väkerryksiä on tällä hetkellä kolmantena, vau! Nostetaan Sirpan blogi ykköseksi!