Sivut

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Tee itse nyöriä

Sormeiltu nyöri kuin sormivirkkausta kahdella langalla ja kahdella ketjulla.
Kun tein pojalle neulehupparin, tein siihen tällä tekniikalla nyörin, jotta saisin samanvärisen ja samaa materiaalia. Olen tekniikan oppinut kotiteollisuuskoulussa vuonna yks ja kaks. Tekstiiliopas 1, lankatyöt-kirjassa (1976, WSOY) se on nimetty sormeilluksi nyöriksi. Tämän voi sormeilla millä langalla vain ja yksi- tai kaksiväriseksi. Käytin tähän opetuskuviin kahta väriä selvyyden vuoksi.




 



Tee vetosilmukka (kuten virkkauksen aloituksessa).

 
Ota silmukka oikeaan etusormeesi.


 









Ota vasempaan käteesi toinen lanka. Aloituslanka alaspäin.







Vedä oikealla etusormella ja peukalolla vasemman käden lanka läpi silmukan.







Kiristä oikean
puoleinen silmukka.







Vaihda kättä. Tee sama vasemmalla etusormella ja peukalolla, mutta ota sille silmukalle oikeassa kädessä oleva lanka.

Kiristä silmukka.






Jatka vuorotellen oikealta ja vasemmalta, kunnes työ on oikean pituinen.


Pidä langat kerillä, niin lanka ei lopu kesken työn.








Päättele katkaisemalla langat ja vetämällä toinen lanka viimeisen silmukan läpi.






Tämä nyöri sopii moniin töihin esimerkiksi huppareihin, vyöksi paksulla langalla sormeiltuna, jne. ja näyttää ihan kaupasta ostetulta.

6 kommenttia:

Aila kirjoitti...

No jopas pitää joku päivä testata!

Milona Hellapuu kirjoitti...

Hauska! Pitääpäs heti testata huopanarulla tämä :)

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kiitos kun muistutit. Enpä ole tätä käyttänyt mihinkään, joskus kokeiluja vain tehnyt erilaisilla langoilla.

Jenni kirjoitti...

Kiitos ohjeesta!

Heidi kirjoitti...

Joskus näin tehtiin kakaroina monenmoista, mutta niin ne vaan vanhat hyvät ohjeet unohtuu. :)

Mellu kirjoitti...

Hienoa, jos ohjeesta jollekin hyötyä! Niin näitä "vanhoja" tekniikoita tulee unohdettua ja joku muistuttelee. Monia asioita voi tehdä itse, aina ei tarvitse ostaa. Tätä tekee vaikka telkkaria katsoessa :)