Sivut

tiistai 1. syyskuuta 2015

Käsille tekemistä, kun en muuta keksi

Kun en muuta käsityötä keksi, teen sukkia. Tässä joitakin tämän kesän neulottuja sukkia, joita olen tehnyt sädehoitomatkoilla taksissa ja iltaisin telkkaria katsellessa.

Lanka Lidlin Nina. Puikot 2,25.

Äidin ruttusukat. Malli fb:n Voihan villasukka-ryhmästä Essi Lepistö.
Lanka Austermannin Step 6. Puikot 3,5.

Kahta väriä Lidlin Nina-lankaa. Puikot 2,25.

Nalle-lanka, itsevärjätty elintarvikeväreillä.
Puikot 3,5.
Ohje värjäykseen tästä klikkaamalla.

Sitten elokuussa testasin näissä seuraavissa sukissa siirtää kavennuksen tuonne alas ranskalaisen kantapään yhteyteen. Näyttävät oudoilta, mutta istuvat jalassa tosi hyvin, paremmin kuin perinteinen kavennus ja kantapää. Eikö vain, kun katsot jalassa olevaa sukkaa? Pitsimalli on fb:n Voihan villasukka-tiedostosta kaaripitsi (Leena Rissa). Lankana on itse elintarvikevärillä värjätty Nalle-lanka ja puikot 3,5.

Hassun näköiset, mutta istuvuus  on loistava.


Taidanpa alkaa enemmänkin tekemään tällaisella kavennuksella sukkia. Jatkan vielä tuohon pohjaan vahvistetun neuleen kantapään jälkeen, niin kestävät paremmin kulutusta. 

Syyskuukin jo alkoi, joten ihanaa syyskuuta kaikille!

(Elintarvikevärillä värjätty lanka kesti loistavasti pesua. Enpä olisi uskonut! 25.9.2015)

Ei kommentteja: