Sivut

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Fransua verhoksi

Tuli tarve kokeilla fransujen sormeilua piiitkästä aikaa. Viimeksi tein sitä Salon kotiteollisuuskoulussa vuonna "miekka ja kirves".

Mitä fransut on?
Fransut ovat lähes ainoita täysin suomalaisia perinnekäsitöitä. Samanlaisia solmuja ei ole löydetty muualta maailmasta, ei edes Ruotsista, vanhoista perinnekäsitöistä. Fransusolmujen kohdalla ei siis voida osoittaa mitään yhteneväisyyttä muihin eurooppalaisiin esimuotoihin. Fransut eli franssit ovat koristeellista pitsimäistä lankojen solmimista, vähän kuin makramee, mutta poikkeaa makrameesta solmujen ulkonäön ynnä tuotteiden ulkonäön puolesta. Fransuja sormeiltiin ennen vanhaan eniten Pohjanmaalla. Ennen fransuilla tehtiin kapioita, mutta nykyisin niitä näkee lähinnä kirkkotekstiileissä. Fransuja solmitaan joko suoraan sydänlankaan tai kankaan reunaan pitkiksi jätettyihin loimilankoihin. (Lankatekniikoiden käsikirja, Tammi 2013, toim. R. Koskennurmi-Sivonen)

Pieni lehtijuttu fransuista tällä sivulla.

Näin tein fransuverhon:
Leikkasin 60 noin metrin mittaista lankaa, jotka taitettiin vetosolmuksi keskeltä eli työssä oli yhteensä 120 lankaa. Sidoin sydänlangan nurin päin käännettyyn jakkaran jalkoihin. 

Aloitus sydänlankaan vetosolmulla. 
Piirroskuva: Käden taidot, Weilin+Göös 2002, luvussa
solmeilu, s. 73.

Tein koko työn vain yhdellä solmulla eli aina solmu tehdään vasemmalla
langalla. Tapa 1 eli Lankatekniikoiden käsikirjan mukaan A-solmulla.

Tässä keskeneräinen verho kiinni jakkaran jaloissa.

Valmis, mutta tupsut vielä leikkaamatta. En tehnyt fransuihin kuuluvaa
tupsua, kun olisi tullut mielestäni liian iso ja paksu.


Hauskat nimet eri kuvioilla.
Piirroskuva: Käden taidot, Weilin+Göös 2002, luvussa solmeilu, s. 74.

























Verho valmis ikkunaan. Tein liian kapean (jota ei tässä näy), mutta tulen ompelemaan yläreunaan pellavakangasta, jotta näyttäisi tasapainoisemmalta. Käytin fransuihin karkeaa rohdinpellavalankaa, joka mielestäni sopii hyvin tällaiseen perinnekäsityöhön.

6 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Tätä mallia täytyy kokeilla. Innostuin valtavasti tästä. Aloittelijana täytyy kokeilla nuo solmut ensin että ne tulee oikein, jotain harjoituksia olen tehnyt.

Mellu kirjoitti...

Ihanaa, että joku innostuu! Tätä ei saisi unohtaa, kun on täysin suomalainen perinne. Monet käsityötekniikat ovat muualta tänne kulkeutuneet, mutta nämä fransut ovat kansantutkijoiden mukaan ainutlaatuisia, kun muualta ei ole löytynyt samoja solmuja. Hyvä Terttu, minä tein vain tuolla yhdellä solmulla, vaikka kirjoissa esiteltiin myös tuo toinen solmu. Verho on nyt vessan ikkunassa ja sai hieman lisää leveyttä pellavakankaasta. En nimittäin mitannut sitä tehdessäni. Taisi olla hieman kiire :)

Anonyymi kirjoitti...

Niin ihana toi verho. Toinen kerta jo, kun olen katselemassa tätä sivua. Täytyy kokeilla.

Mellu kirjoitti...

Anonyymi, kiva, kun kelpaa katsella! Pitäisi tehdä enemmänkin näitä fransuja verhoiksi ja erilaisista langoista.

Anonyymi kirjoitti...

Kiva löytö tämä sivu - olen juuri eri solmeilutekniikoita selaillut ja ajatus oli tehdä keittokomeron ikkunaan tällä fransu-tekniikalla verho. Ja sinä näköjään olitkin jo sillä kivan verhon tehnyt. :-)
Terv. Tuija

Maarit kirjoitti...

Ei siit ny niin kauvan ol, ku siel koulus oltii, uskoakseni oltiin samaan aikaan eli 77-79? fransuja solmittiin juu, osana koulutusta ja onpa ne kivoja vieläkin, suomalaista makrameeta :) Terv Maarit