Sivut

maanantai 11. toukokuuta 2015

Vanhoja muistelen ja arvonta: vohvelikirjonta

"Se, joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään", sanoo vanha sananlasku. Pistellään sitten...


Paljastan nyt, että olen nimeltäni Merja Holli ja olen kirjoittanut yhden käsityökirjan "Vohvelikirjonta" (Karisto, 2011). Toiseen kirjaan, puutarha-alan, olen myös kirjoittanut yhden luvun, mutta ei siitä sen enempää. Tuo blogin nimi tulee siis minun lempinimestäni ja sukunimestäni, johon on lisätty villaa, jota neulon paljon. Blogi on vasta vähän yli 1,5-vuotias, joten kirjan esittelyä en ole täällä tehnyt, kun kirja julkaistiin jo 2011 ja se on loppuunmyyty. Jostain Kirjatorin alennuskorissa olen sitä vielä bongannut.

Kirjassa on paljon erilaisia vohvelikirjontoja, niitä perinteisiä ornamenttimaisia ja uusia joita olin "keksinyt" ja uudistanut ja paljon esittävää kirjontaa. Kirjaan päätyi myös paljon esimerkkiompelutöitä (ei siis vain pyyhkeitä), mutta kirjasta jäi pois hyvin paljon höpsöjäkin töitä, joita ajattelin tähän nyt kuvina laittaa. Jospa joku teistä saisi kesällä innostuksen harrastaa mökin terassilla vohvelikirjontaa! Kirjaa löytää kirjastoista, jos olet kiinnostunut tutustumaan enemmänkin vohvelikirjontaan.

Hieman tekniikoita, mutta niistä on enemmän kirjassa.
Arvonta
Minä perässä, kun muutkin laittavat arvontoja blogiinsa.

Löysin kaapista vielä yhden (tekijän kappaleen) "Vohvelikirjonta"-kirjan, johon laitan nimmarini. Se tulee palkinnoksi ja lisäksi vielä kirkkaan keltaista raidallista vohvelikangasta 100% puuvillaa 1,10 cm ja leveys 152 cm. Siitä saa vaikka niitä pyyhkeitä tai jotain muuta. Tämä raidallinen on erittäin tukevaa vohvelikangasta, johon voi kirjailla vohveliruuturiveihin niitä perinteisiä vohvelipujotteluja tai kirjailla vaikka nimiä kirjassa kerrottavilla tekniikoilla.

Arvonnan säännöt:

* Saat yhden arvan, kun kirjoitat kommentin.
* Saat kaksi arpaa, jos liityt lukijakseni tai olet jo siellä.
* Jos nyt tahdot välttämättä myös edellisten lisäksi jakaa tämän postauksen, niin saat kolme arpaa arvontaan (tai kaksi, jos et liity lukijoihin, mutta jaat tämän).

* Laita kommenttiin kuinka monella arvalla osallistuit. Muista laittaa sähköpostiosoitteesi (jos ei sinua muuten saa kiinni), jotta saisin sinun yhteystietosi arpaonnen satuttua kohdallesi!
* Arvonnan suoritan maanantaina 18.5 ja tieto voittajasta tulee heti, kun saan omat synttärihulinat alta pois.

Kylpemiseen liittyviä vohvelitöitä. Osa näistä on kirjassa,
mutta laitoin tähän eri kuvakulmasta.

Leivinliina, yksityiskohta naisen kietaisupyyhkeestä,
pussukka, pääsiäisverho, pannumyssy taskulla,
kahden käden patakinnas, jakkaran päälliset, kaitaliinat ja
luistimien kantokassi istuinalustapehmusteella.

Yksityiskohtia miehen lannepyyhkeestä, kierrepujotusta,
neulatyyny, päiväkirjan kansi, kaappiverho, taulu, kesähattu,
sulkapallomailojen kuljetuskassi ja kameran suoja.
Arpaonnea kaikille täällä vierailijoille! 

27 kommenttia:

Söpölandian prinsessa kirjoitti...

Mukana yhdellä arvalla! mimamuje@gmail.com

Pellavasydämen Mervi kirjoitti...

Voi, mä NIIN tahtoisin ton kirjan. Liityin juuri lukijaksikin, joten kahdella arvalla mukana tahtomassa....

Unknown kirjoitti...

Itse tein juuri kangaspuilla itselleni vohvelipyyhkeet. Olisi kiva päästä niitä kirjomaan upeilla ohjeilla.
Mukana 3 arvalla
mariia.sakala (a) luukku.com

Mammutti kirjoitti...

Kahdella arvalla mukaan.
Tää kirjahan sopis monelle sukupolvelle, eli mulle ja lapsenlapsille, jotka on taitavia ja todella siistiä jälkeä tekeviä näissä kirjonnoissa.

Unknown kirjoitti...

Mukana kahdella arvalla. :)

Anni kirjoitti...

mukana yhdellä arvalla!!

Maaret kirjoitti...

Mielenkiintoinen blogi sinulla, hyvä kun löysin tänne. Ehdottomasti seuraan jatkossakin ja jaan kavereilleni. Siis "kolmas" kerta toden sanoo.

Pirena kirjoitti...

Olen minä täällä joskus piipahtanut, kun nimi tuntui tutulta. Nyt liityin lukijaksi ja linkitin omassani eli kolmella arvalla osallistun.

AnniK kirjoitti...

Vanhana lukijana kahdella mukana arvonnassa !

Amria kirjoitti...

Yhdellä arvalla mukana!

eila kirjoitti...

mielenkiintoinen kirja ja uusi blogi johon täytyykin tutustua. yhdellä avalla mukaan arvontaan

Jenni kirjoitti...

Kahdella arvalla mukana :)
ameliarose211@gmail.com

Jenni kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
H kirjoitti...

Voi, ihan tulee lapsuus mieleen! <3
Kahdella arvalla mukana. :)

Siinatar kirjoitti...

Kahdella arvalla mukaan kivaan arvontaan!
siinatar@gmail.com

Siili kirjoitti...

Kahdella arvalla mukana

vaatehuttuja(@)gmail.com

knea kirjoitti...

Yhdellä arvalla mukana!

LeenaH kirjoitti...

Kahdella arvalla mukana. Ei olekaan tullut tehtyä vohvelikirjontaa vuosiin :-)

Illuusia Ihmemaassa kirjoitti...

Yhdellä arvalla mukana :)

jennaalakangas(at)icloud.com

Vaateviidakon Pirjo kirjoitti...

Ihana arvonta! Mukana kahdella arvalla :)

klaara kirjoitti...

Yhdellä arvalla mukana. Lapsenlapselleni antaisin kirjan lahjaksi.

Laiska nainen innostuu kirjoitti...

Yhdellä arvalla mukana.

Anonyymi kirjoitti...

Yhdellä arvalla mukana!
Siru

ViMMa kirjoitti...

Yhdellä mukana :)
Aina satunnaisesti tulee vohvelikirjottua.

Piia / Puikoilta pujonnu kirjoitti...

Mukana yhdellä arvalla :)

Pikku Akka kirjoitti...

Kahdella arvalla mukana. Tuollainen kirja olisi niin tarpeeseen töihin ja iloksi itselle. :)

Hanna Mi kirjoitti...

Juuri palautin kirjan kirjastoon ja mietin, mistä tämän saisi hankittua :). Joten kahdella arvalla mukana arvonnassa.