Sivut

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Kirpparilöytöjä

Hienoja käsilaukkuja

Olen tehnyt tähän mennessä parhaat kirpputorilöytöni Tammisaaren Emmauksesta. Siellä on myös mukava katsella tavaroita, kun se on niin siisti ja järjestyksessä.

Kesän korvalla löysin sieltä kaksi kotimaista käsilaukkua, joita ei ollut varmaan montaa kertaa käytetty, kun sisäosat olivat niin pölyttömiä ja puhtaita. Jouni Exclusive-laukku on aitoa nahkaa, musta ja sitä voi käyttää olkalaukkuna sekä reppuna. Erittäin hieno! Hinta sillä oli vain vaivaiset 2,50 euroa. Sille en meinaa tehdä mitään, siis tuunausmielessä.


Ruskea laukku on myös aitoa nahkaa (2 e), P.I. Design-merkkinen, jolle tein jo pienen lisäyksen: Siinä ei ollut sisäosassa kuin yksi vetoketjutasku. Tein jämäkankaasta siihen pienen irroitettavan lisätaskun (organizer), johon laitoin kiinnittimiksi lasten vanhoista lapasnauhoista nipsut. Organisoija on hyvinkin tarpeen, sillä inhoan sitä, että kassin pohjalla kaikki tavarat ovat sekaisin, eikä mitään löydä nopeasti. Ajatuksena oli tehdä monitaskuinen organisoija, mutta kassin rakenteeseen se ei mahtunut. Käsilaukku on aika kova, eikä pullistu tarpeeksi. Lisätaskuorganisoijaa voi siirtää eri kasseihin, jos tarve vaatii. Mietin jos koristelisin ruskeaa laukkua ulkoa, mutta en keksinyt siihen vielä mitään kivaa. Olisiko se koristelu maalausta, helmiä tai muuta, jää nähtäväksi... Onko sinulla ideaa?



Taas säästyi ainakin satanen, sillä kotimaiset nahkaiset käsilaukut maksavat maltaita.

Tämä oli 200. postaukseni tähän blogiin. Aloitin blogini 6.8.2013 ja käväisijöitä on jo ollut yli 52500. Hurja määrä vierailijoita! Enpä olisi uskonut tällaiseen aloittaessani blogia. Suosituimmat tekstini tähän mennessä ovat olleet: kuvansiirto EriKeeperillä kankaalle ja puulle sekä konttineulesukat. Jenny-mummon lapaset tulevat hyvää vauhtia perässä. 
Mukavaa, kun viihdytte seurassani! 
Tervetuloa uudelleen :)

2 kommenttia:

Vaateviidakon Pirjo kirjoitti...

Upeita laukkuja olet löytänyt. Minullakin on yksi kirpparilta löytynyt Jouni, vihreä :)

Mellu kirjoitti...

On niin kivaa, kun kirppareilta löytyy tällaisia aarteita!