Aikani kuluksi olen taas neulonut sukkia, kun ompelukonehommat ei innosta tällä hetkellä. Ei paljon muukaan. Syksy on minulle sellaista alakuloisuuden aikaa, jostain syystä. :(
Nämä vaalean vihreät sukat on neulottu Dropsin ohjeella. Malli on nimeltään Think Pink ja se löytyy täältä. Lankana oli Novitan Pikkusisko (puikot 2.5) ja se osoittautui liian ohueksi ohjeen mukaan tehtäviin naisten sukkiin, joten tein niistä lapsen sukat. Ihastuin niin tähän pitsikuvioon, että neulon nyt niitä Nalle-langalla naiselle. Niistä juttua ehkä myöhemmissä postauksissa.
Nämä kirkkaan pinkit sukat ovat nimeltään Marike2 ja niiden ohje löytyy fb:n Voihan Villasukka-ryhmän tiedostosta. Lanka oli 7 veljestä ja puikot 3,5.
Näitä sekalaisia sukkia olen neulonut 7 veljestä ja Stepin jämistä ja ajattelin lahjoittaa nämä ainakin hyväntekeväisyyteen. Muitakin taidan penkoa mukaan sukkavarastosta.
Saan niin hyvän mielen, kun annan ihmisille lahjoja :)
Ehkäpä näin voin parannella hieman omaa alakuloisuutta.
3.10.2015 Vielä yhdet Think pink-sukat Minna P:lle: Lankana vanhan roosanvärinen Nalle ja puikot 3 mm. Näistä tuli naiselle ihan sopivat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti