Sivut

lauantai 26. syyskuuta 2015

Kriikuna/luumukakku

Tänä vuonna meille tulee aika paljon kriikunoita, vaikka kesä oli viileä ja sato myöhässä. Niitä ei voi loputtomiin syödä, kun maha ei kellään kestä. Pitää syksyisin aina keksiä niistä jotain muutakin. Aikaisemmin olen keitellyt niistä luumu-konjakkihilloa, mutta tänä vuonna en sitä viitsi. Etsin netistä luumukakkujen reseptejä ja tämä Amalfin sitruunat-blogin resepti vaikutti kiinnostavalta, joten leivoin sen hieman muunneltuna. Alkuperäinen ohje on nimeltään tanskalainen luumukakku.



Mellun muuntelema luumu/kriikunakakku

Taikina:
150 g voita
2 dl hienoa sokeria
2 kananmunaa
1 1/4 dl vehnäjauhoa
125 g mantelijauhetta
1 1/4 dl maitoa
2 tl vaniljasokeria
1 rkl kiehuvaa vettä

7-8 isoa luumua
tai 15-25 kriikunaa (koosta riippuen)

Päälle:
50 g pähkinä ja/tai mantelirouhetta
2-3 rkl sokeria
kanelia
voita

Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen. Voitele ja korppujauhota irtopohjavuoka. 

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen vatkaten joukkoon. Sekoita kuivat aineet eri kipossa. Lisää ne taikinaan vuorotellen nesteiden kanssa. Kaada taikina vuokaan.

Poista luumuista tai kriikunoista kivet halkaisemalla ne kahtia. Laita luumut/kriikunat taikinan päälle, osan voit painaa taikinan sisälle. Lisää päälle sokeria, kanelia, pähkinärouhe ja vuole päälle vielä voilastuja.

Paista kakkua uunin alaosassa 1 h 15 min, mutta tarkasta kypsyys tikulla jo tunnin kohdalla.


Anna hieman jäähtyä ennen nauttimista.

Sen verran happamaksi meni kriikunat paistaessa, että kaipaa kyytipojaksi vaniljakastikkeen.

Ei kommentteja: